Maanomistajan luvalla

Mustila arboretumista puheenollen, voisin kertoa yhden tarinan viime syksynä tehdystä Mustila-reissusta, josta en kirjoittanut minkäänlaista jälkipuintia. Sen lisäksi, että masennus painoi, minulla ei muutenkaan olisi ollut ehkä riittävästi motivaatiota, sillä opastettu saniaiskierros oli melkeinpä sama, kuin sitä aikaisempana vuotena ollut. Tämä yksi sananvaihto jäi kuitenkin hieman kalvamaan.

Ohjattu saniaiskierros oli juuri päättynyt kun kielelläni pyöriskeli eräs kysymys, jota olin hautonut jo tovin. Olin kierroksen aikana kuunnellut kun opas oli erään osallistujan kanssa jutellut saniaiskokoelmastaan, kertoen omistavansa jopa uhanalaista myyränporrasta. Ihmettelin, että jos kotoperäisiä luonnonlajeja haluaa puutarhaan, niin mistä niitä yleensä voi hankkia? Olin erityisesti kiinnostunut hankkimaan sananjalkaa, joka on minulle erityisen nostalginen näky luonnossa, mutten koskaan missään puutarhaliikkeessä myynnissä. Perennoina myydään usein kotkansiipeä ja soreahiirenporrasta, mutta siihen se kotoperäisten lajien kirjo sitten yleensä puutarhaliikkeissä loppuukin.

Päätin siis kysyä saniaisoppaalta. Selitin, että olen kiinnostunut hankkimaan kotoperäisiä saniaislajeja, mutta etten ole varma mistä löytäisin niitä – olin jo ne kotkansiivet ja hiirenportaat ostanut ja hakenut isäni omistamasta metsästä joitain alvejuuria, mutta siitä edemmäs en juurikaan ollut päässyt. Kysyinkin siis, että mistä muita kotoperäisiä lajeja voisi hankkia kun ei omista metsää, josta hakea niitä luvalla. Miten olisi esimerkiksi itiöiden kerääminen ja niistä kasvattaminen? Minulle tuo jälkimmäinen oli ihan itsestäänselvä kysymys, sillä ne vähät paikat, missä olen seurannut muun maailman saniaisharrastajien puuhasteluja, vaikuttaisi olevan melko yleinen tosifanien käytäntö lähetellä postitse erikoisten lajien itiöitä ympäri maailman ja kasvatella niistä uusia yksilöitä.

Oppaasta tämä kysymys oli kuitenkin ilmeisesti varsin huvittava. Itiöistä kasvattaminen? Haha, mitä?? "Eihän tuolla tavalla pääse puusta pitemmälle," hän taisi naurahtaa hieman ivallisesti ja säälivään sävyyn. Jos saniaisia haluaa, niin siitä vain metsään hakemaan. Omin lupineen.

Menin vähän sanattomaksi. Änkytin jotain ja katsoin ympärilleni, ihmetellen, että olinko tosiaan kysynyt jotain todella hassua. Apua ei sillä hetkellä tullut sen enempää toiselta Mustilan vieraalta, joka oli minua ennen kysynyt oppaalta jotain, kuin toiselta oppaaltakaan, joka preppasi vieressä omaa kiertuettaan, tosin hän taisi vilkaista olkansa yli hieman huolestuneesti. Sopersin sitten jotain siitä, että ei kai jokamiehen oikeus kata ruohovartistenkaan kasvien kaivuuta juurineen, eihän? Kai? Tai ainakin niin luulin?? Ja ei kai itiöistä kasvattaminen niin vaikeaa ole, kun minäkin olen onnistunut siinä ja ja...

Konsensus suurimman osan asiasta tietävien välillä näyttäisi olevan, että metsästä ei saa kaivaa kasveja juurineen. Mutta sitten on tällaistakin, joten ¯\_(ツ)_/¯

Minun sopertamiseni vihdoin keskeytti se toinen opas, joka oli ollut keskustelun ulkopuolella ja hätäisesti vienyt loppuun sen, mitä oli ollut sanomassa omille opastettavilleen. Minun opastani sekä meitä häntä kuuntelevia mulkoillen, hän huomautti kiireesti: tämä henkilö ei sitten ole Mustilan työntekijöitä. Hän vain kuuluu Mustilan Ystäviin.

Siitä seurasi hetken vaivaantunut hiljaisuus. Tokaistun vastuunvapauslausekkeen jälkeen molemmat oppaat taisivat vedota kiireeseensä ja liueta paikalta. Tai jotain. Joka tapauksessa kyselytuokio oli ohi ja olin sen tuloksena vain entistä hämmentyneempi saniaisten hankkimisen suhteen kuin sitä ennen. Yhdestä asiasta olin kuitenkin edelleen varma: minä en aio käydä toisten metsissä saniaisia kaivelemassa varmistamatta ensin, ettei maanomistajalla ole mitään sitä vastaan. Jos minä nimittäin omistaisin metsää, en haluaisi, että minun metsäni kasvipopulaatioihin tehtäisiin mahdollisesti pysyviä muutoksia tällä tavalla.

Mikä avuksi sitten siihen sananjalattomuuteen? Noh.

Nämä nyt ovat niitä kaipaamiani sananjalkoja, istutettuna pieneen vanhempieni pihalle perustamaani saniaislehtoon. Minä en ostanut näitä, mutta en pöllinytkään. Hain nämä sekä muutaman muun kasvin tänä keväänä setäni metsästä. Onni on siis niiden, joiden sukulaiset omistavat maata, kai? Minulla ei oikeasti ole juuri nyt kerrottavanani mitään hyvää ratkaisua heille, jotka myös haluaisivat sananjalkoja tai vaikka nevaimarretta mutta eivät satu olemaan hyvää pataa jonkun sitä kasvavan maan omistajan kanssa tai halukkaita luvitta ottamiseen. Ehkä ainakin annan toisille harrastajille jakotaimia näistä hankkimistani yksilöistä jos ne alkavat levittäytymään.