Liekopaunikko on nimensä todellakin ansainnut, sillä se muistuttaa
hyvin paljon jotain liekoa, esimerkiksi Huperzia carinataa.
Sen entiset tieteelliset nimet, Crassula lycopodioides ja Crassula
pseudolycopodioides, myös viittasivat sen liekomaisuuteen, mutta
muscosa viittaakin sammaleeseen. No, vähän vähemmän tuo
minusta osuu nappiin, muttei se mikään huti sinänsä liene, vaikka
liekopaunikossa minusta parasta juuri onkin se, kuinka paljon se
muistuttaa liekoja.
 |
| Tällä hetkellä omistamani ruukullinen. |
Kuten monet lieot, liekopaunikko kasvaa osittain pystyssä, osittain
maanmyötäisesti. Sen iän myötä kaljuuntuvat ja varpumaisesti
puutuvat varret juurtuvat koko pituudeltaan ja tätä hyödyntäen se
lähettää itsestään jatkuvasti lisää lonkeroa etsimään lisää maata vaikkapa naapuriruukusta. Luonnossa
se ehkä etsisi pikemminkin naapurikallionkoloa, sillä liekopaunikon
alkuperäistä kotiseutua ovat kivikkoiset ja kuivat sekä
puolikuivat alueet eteläisen Afrikan karoo-aroilla. Koristekasvina
se on levinnyt muille alueille, missä se saattaa olla melkoinen
riesa päästyään sopivaan ilmastoon, sillä pieninkin keräämättä
jäänyt varrenpätkä todennäköisesti juurtuu ja tuottaa pian
uuden liekopaunikon.
Liekopaunikko on melko nopeakasvuinen, mutta yksi piirre saattaa
tässä asiassa hämätä ja turhauttaa: tämä kasvi saattaa käyttää
sen ajan, mikä monille muille lajeille on täällä parasta
kasvuaikaa, pääasiassa lepäämiseen. Luontaisilla kasvupaikoillaan
liekopaunikko kasvaa talvisateiden aikaan ja himmailee kuumat
kesäkaudet, mikä voi tuottaa täällä pohjoisessakin sellaisen
vuosirytmin, että nopeasti rykäistyjen tuhtien kevät- ja syyslonkeroiden välillä vedetään suvet ja pimeimmät talvikuukaudet sikeitä. Herättely vedellä on turhaa ja tuhoisaakin, sillä liika kastelu lepotaukoina johtaa helposti siihen, että liekopaunikon juuret lahoavat ja siinähän sitä sitten miettii, miten lepotilassa olevan kasvin saa kasvattamaan uudet.
Jos kaikki menee hyvin, tai jos liekopaunikosta nyt vain sattuu
tuntumaan siltä, se kukkii äärimmäisen pienin vihertävänkeltaisin
tai kermanvärisin kukin. Koostaan huolimatta, tai ehkä juurikin sen
takia, ne pieraisevat ilmoille suhteellisen voimakkaan tuoksun, joka
muistaakseni muistuttaa hieman tuomea tai narsissia: ihan mukava ihan
tietyllä voimakkuudella tietystä tulokulmasta kun on tietyllä
tuulella, mutta poikkeuksetta ällöttävä kun se tulee nenään
suoraan lähteestä. Voimakkuus on kuitenkin siis suhteellista, sillä
ei tuo minusta koko taloon tuota tuoksuaan levittänyt, vaan
pikkuruisista kukista sai niiden hajun takia vihin siinä
lähimaastossa kauan ennen kuin tajusi, että tuo pentelehän on
kukassa.
Pääasiallinen liekopaunikon viehättävyys on kuitenkin sen
pikkuruisten lehtien peittämissä varsissa. Mitään hirveää
määrää erilaisia lajikkeita tästä kasvista ei tietääkseni
ole, vain muutama peruserikoismuoto, kuten 'cristata', joka on
syntynyt faskiaation eli laakauman tuloksena, sekä 'variegata', eli valkokirjava muoto. Kuviointi on
kirjavissa liekopaunikoissa sen verta pientä, että tuloksena on
lähinnä tavallista haaleamman vihreä ja auringossa helpommin punehtuva kasvi. Suomessa näitä erikoismuotoja en ole nähnyt
myynnissä, pelkästään tavallisia pieniä yksilöitä
viherkasvisekoituksissa. Yleensä halvalla ja nimettömänä.
Tiivistelmä ja tulkinta löytämistäni hoito-ohjeista:
Valotila: Kirkas. Sietää
hitusen varjoa.
Kasvualusta: hiekkainen,
nopeasti kuivuva, mieluummin happamanpuoleinen kuin emäksinen.
Astia: mieluusti laakea, jotta
kasvi pääsee juurtumaan laajalle alueelle.
Kastelu: Kun
kasvualusta tuntuu kuivalta. Sietää paremmin liian vähäistä
kastelua kuin liikakastelua.
Lannoitus: vain aktiivisen
kasvun aikaan ja ehkä puolittaisella annostuksella suositellusta.
Ilmanlaatu: ilmeisesti kuivempi
parempi, mutta sietää kosteaa ilmaa hyvin.
Lämpötila: Saattaa alimmillaan
selvitä -7:n Celsiuksen pakkasesta mutta pakkaselle altistumista
kannattaa tietenkin ehdottomasti välttää. Kylmässä paikassa
kasvi ei siedä yhtään märkyyttä.
Pintahuolto: jos
kasvista haluaa pystykasvuisen, pitkäksi kasvavia varsia joutuu
leikkaamaan melko runsaasti.
Talvetus:
lämpöä voi laskea kymmenestä viiteentoista astetta Celsiusta,
mutta tämä ei ole mitenkään välttämätöntä.
Ulkoilu: Ulkona
kasvi saattaa tarvita enemmän suojaa auringolta kuin sisällä.
Ulkoilupaikka täytyy olla sateelta suojattu tai ainakin sellainen,
ettei vesi pääse seisomaan ruukun alla.
Lisääminen: Kasvualustaan
laitetuista taivukkaista tai varsipistokkaista sekä siemenistä jos
sellaisia sattuu saamaan. Varsipistokkaiden leikkuupinnan saattaa
olla hyvä kuivahtaa ennen kasvualustaan laittamista.
Erityishuomiot:
kasvi voi ränsistyä
kasvaessaan isoksi ja tiiviiksi mättääksi, joten esteettisistä
syistä sen saattaa joutua uusimaan silloin tällöin.
Omat kokemukseni:
 |
| Vanha ruukullinen. |
Liekopaunikko on kaikessa
vaatimattomuudessaan yksi lempimehikasveistani. Minulla on välillä
ollut sitä todella komeitakin isoja ruukullisia ja ylläpitäisin
sellaista jatkuvasti jos minulla olisi tilaa. Valitettavasti vaikka
pidänkin liekopaunikosta, niin muut kasvit aina voittavat kun mietin
tilajärjestelyitä ja niin päädyn uusimaan kasvini pistokkaista.
Tai no itse asiassa yleensä siinä käy niin, että liekopaunikkoni
uusii itse itsensä pistokkaista toisen kasvin ruukkuun ja päädyn ulkoistamaan isomman
ruukullisen kun tila käy vähiin. Joillain ilmeisesti on ongelmia
saada liekopaunikko juurtumaan, mutta ei minulla: ne tekevät sen
ihan omin päin ja joskus vain sentinkin mittaisista pätkistä.
 |
| Vahinkopistokkaita + kanarianpunakello. |
Mitä tulee lepoaikoihin, niin minulla
tosiaan liekopaunikot yleensä menevät kesälevolle, varsinkin jos
vien ne ulos. Kyllä ne jonkin verran kasvavat, mutta eivät samalla
vimmalla kuin keväällä ja syksyllä. Ja talvella, jos niille antaa
vähänkään lisävaloa. Itse asiassa jos liekopaunikostaan haluaa
saada mahdollisimman paljon irti, niin sille varmaankin kannattaa
laittaa talveksi lamppu, sillä vaikuttaa siltä, että sen
kasvuhalukkuudesta menee iso osa hukkaan sen täällä pimeiden
talvien maassa. Yksilöiden vuosirytmissä kuitenkin lienee eroja
riippuen siitä, missä ja milloin ne on pistetty aluilleen ja
millaisissa olosuhteissa ne elävät. Liekopaunikoillahan kun ei
tietääkseni ole kalenteria ja maantieteellistä tuntemusta, jonka
avulla päätellä, että milloin siellä eteläisessä Afrikassa on
se paras kasvukausi, johon niiden lajitoverit heräävät.
Jos liekopaunikko viehättää, suosittelen ehdottomasti kyttäämään
näiden saatavuutta erinäisissä ruoka- ja halpakaupoissa, sillä
niissä olen näihin törmännyt eniten.
Lähteet hoito-ohjeille:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti