Tämä julkaisu kumpuaa lukuisista ärtymyksen lähteistä, joten se
seikkailee vähän siellä sun täällä. Sen syntymän laukaisi se,
etten ollut vähään aikaan tarkistanut seuraamiani kasviaiheisia
blogeja ja porskutin uuden sisällön läpi vähän liian nopeasti.
Uusien kuulumisten nälkä jäi päälle, joten
toimeliaisuuspuuskassani ryhdyin selaamaan suomalaista huonekasvi-
ja puutarhablogosfääriä sekä kasviaiheisia nettiyhteisöjä …
Vain muistaakseni, miksen yleensä viihdy missään näistä lyhyitä
osallistumispuuskia pitempää.
Oman lisänsä tähän liittyvään ärtymykseen tuo se, että
masennustani hoitava henkilökunta tuntuu usein käsittävän väärin
kasviharrastukseni sosiaalisen aspektin. Ai kävit kasvitapaamisessa
miittaamassa muita kasviharrastajia? Juttelit jonkun tuttavan tutun
kanssa puutarhanhoidosta ja sait kutsun uutta pihaa katsomaan? Hieno
homma! Papukaijamerkki. Eikös tämä ole vähän niin kuin
vertaistukea? Jatka samaan malliin.
Paitsi että … No, en koe saavani kasvipiireistä mitään mikä
olisi lähelläkään vertaistukea. Hakeudun yleensä muiden
kasviharrastajien seuraan oppiakseni jotain uutta kasveista,
vaihtaakseni kasveja, tai vaikka saadakseni tietää, missä on
myynnissä jotain jännää halvalla. Tämä kaikki on tietysti
mielekästä, mutta ähh. Se ei minusta ehkä niinkään tue
minua, vaan kasviharrastustani. En koe suomalaisen kasvi- ja
puutarha-aiheista blogosfääriä, kasviaiheisia nettiyhteisöjä tai
muita harrastajien kokoontumispaikkoja omikseni. Koen niissä aina
olevani väärässä paikassa.
Tämä blogikirjoitus onkin pohdinta siitä, että miksi näin
oikeastaan on.
