maanantai 10. elokuuta 2015

Mutku mä haluun: Monsonia

Olen pohtinut piikkejä viime aikoina. Kun miettii piikikkäitä huonekasveja, niihin tuntuvat pätevän nämä suurinpiirteiset säännöt: piikit on sallittuja ellei jopa haluttuja kun kasvi on pallero tai pylväänmallinen. Muussa tapauksessa piikit saatetaan antaa anteeksi jos kukka on tarpeeksi korea tai jos piikkejä on harvassa tai ne ovat pieniä.

Tämäpä varsin tylsää henkilölle joka tykkää ilkeän näköisistä piikeistä muttei tykkää palleroista tai pylväistä! Tai edes tosi räikeistä ja/tai muhkeista kukkasista.

Toki, ymmärrän miksi piikikkäistä kasveista vain hyvin hillityllä tavalla kasvavat lajit ovat jalostuneet huonekasveiksi: se nyt vain ei ole kauhean käytännöllistä että jokin piikkipuska tai köynnös ryhtyy leveilemään ja käymään ohikulkijoiden iholle, puhumattakaan siitä mitä käy jos oksia katkeilee ja päätyy lattialle. Kävelen pääsääntöisesti paljain jaloin ulkona kun on paljasjalkakeli ja orapihlajat ja ruusut ovat minulle pikkukivien jälkeen johtava kesken askeleen tapahtuvien sätkyjen aiheuttaja joten ymmärrän yskän erittäin hyvin.

Ja joista lempparini ulkonäöllisesti on Monsonia ciliata.
Mutta silti. Mutku mutku. Minä ainakin pidän piikkipuskista ja köynnöksistä ainakin näin ulkonäöllisesti sen verran että olen valmis tinkimään jalkapohjien koskemattomuudesta. Vähäsen. Siksi avasin kasvikuvakokoelman jonka olen koonnut internetissä leijuvista kuvista ja selasin sitä piikkisten ei-kaktusten ja ei-Bougainvilleoiden toivossa.

Ne, mitkä tulivat sitten ensimmäisten joukossa vastaan, olivat Monsoniat, joista osa on myös Sarcocauloneina tunnettu. 

Monsoniat eli ilmeisesti mehigeraanit ovat pienikokoisia pelargonien ja kurjenpolvien lähisukulaisia joista osa on puutumattomia kasveja, osa puutuvavartisia. Ne kasvavat Afrikan kuivilla alueilla, pudottaen lehtensä kesäksi ja jatkaen kasvuaan talvella. Niiden tuottama, ilmeisesti hyvin helposti syttyvä vaha on ansainnut niille, tai ainakin joillekin niistä, lisänimen ”bušmannin kynttilä”.

Monsonioita harvoin kasvatetaan huonekasveina. Mahdollisia syitä on monia: monet suvun lajit ovat harvinaistuneet luonnossa ja niiden noudattama vuodenajan rytmi myös aiheuttaa lukemani mukaan usein ongelmia. Niin joo, ja tosiaan, iso osa niistä on ilkeän piikikkäitä pikkupensaita jotka kasvavat enemmän leveys- kuin pituussuunnassa.

Olen silti toiveikas sen suhteen että näitä voisi pitää huonekasveina – pidetäänhän huonekasveina myös pelargoneja, joiden ympärivuotinen pito vaatii myös säätöä vuodenajanvaihtelusta johtuen. Monsonioista on myös hyvin vähän lajikohtaista tietoa ja joten osa raportoiduista ongelmista saattaa koskea vain joitakin suvun lajeja muttei toisia. Jotkin keskustelut jotka olen lukenut internetistä ovat olleet hyvinkin rohkaisevia: näyttäisi siltä että on lajeja tai yksilöitä jotka kasvavat ihan hyvin ympärivuotisesti ilman lepoa kunhan kastelusta ja valosta huolehtii, vaatien lepotauon vain jos tahtoo kukkia.


Tässä lyhyt tiivistelmäni löytämistäni hoitosuosituksista:

Valo: niin kirkas kuin suinkin mahdollista, tosin jotkin lajit, kuten Monsonia crassicaulis (syn:
Sarcocaulon crassicaule), saattavat viihtyä paremmin puolivarjossa.

Kasvualusta: hiekkainen ja sorainen, erittäin hyvin vettä läpäisevä.

Astia: ei erityissuosituksia.

Kastelu: Kasvi sietää kuivuutta paljon paremmin kuin märkyyttä. Lepokaudella ei kastella juuri ollenkaan.
Lannoitus: mieto.

Ilmanlaatu: ei erityissuosituksia.

Lämpötila: viihtyy lämpimässä. Kovin kuumassa kasvi tiputtaa lehdet ja ryhtyy levolle.

Pintahuolto: ei suosituksia.

Talvetus: saattaa talvisin vaatia lisävaloa.

Lisääminen: Pistokkaista tai siemenistä. Siemenet kylvetään syksyllä painamalla tai peittämällä ne kevyesti kosteaan mutta vettäläpäisevään kylvöalustaan joka pidetään lämpimässä ja puoliaurinkoisessa paikassa.


Löytämäni hoitosuositukset:








3 kommenttia:

  1. Moi!
    Mukavan erilainen blogi, pidän kirjoitustyylistäsi :) Jään seurailemaan, vaikkakin kasvimakumme ovat aika erilaiset. Mun suosikkejani ovat erityisesti kaikki kukkivat, ja aivan kaikista eniten olen hurahtanut saintpaulioihin (nim. 29 santun lehteä juurtumassa ja uusi satsi Puolasta jälleen tulossa, huoh...) Saniaisia multa löytyy 2 kpl, sulkasaniaisia molemmat. Toinen "tavallinen" ja toinen luullakseni "Emina", sellainen jännästi kihartuva ja pienikasvuisempi kuin tavallinen.
    Huh, huomasin tuon kirvan kuvan tuossa oikeassa reunassa. Nyt kun kommentoin, toivon todellakin voittavani taistelun parvekekasveissani riehuvien kirvan pirulaisten kanssa!
    Mukavaa loppukesää toivottelen!

    -Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihka ensimmäinen kommentti tässä blogissa -- hurjaa! Ja hurjalta kuulostaa myös santtukokoelmasi. Santuissa lieneekin keräilemistä kun niitä on niin paljon erilaisia saatavilla! Olen vähän vihreänä kateudesta, en pelkästään siksi että saniaisten ympärillä tuntuu olevan niin pienet piirit ja jutut, vaan myös siksi, että saintpauliat vielä vaikuttavat sen verta kiitollisilta kasvatettavilta kunhan hommasta pääsee jyvälle. Siitäkin huolimatta santut ovat jättäneet minut sen verta kylmäksi etten ole oikein päässyt niihin sisälle. Kuvitteellinen ihannesanttu minullakin silti on: se olisi varmaankin piparkakkulehtinen tai hyvin pienilehtinen, runsaasti pursuileva minitraileri jolla on kellomaiset valkoiset kukat tai sellaiset kuin on Pink Mintillä. Eli toisin sanoen, tosi epäsanttumainen santtu.

      Joka tapauksessa: onnea kirvasotaan, urhea sotilas! Kuka nyt ei rakastaisi mäntysuovan tuoksua aamuisin?

      P.S: Nephrolepis 'Emina' näyttää niin, niin ... Syötävältä. Oikeasti, siitä tulee mieleen lehtikaali.

      Poista
    2. Santuissa on kyllä keräilijän kannalta monia hyviä puolia. Lukuisat variaatiot, aktiivinen maailmanlaajuinen harrastajakunta, helppohoitoisuus kunhan muutamat perusniksit muistaa, pieni koko ja vieläpä se että santtuja voi kotioloissa risteyttää itsekkin! Se ei ole mitään rakettitiedettä :) Itse en ole sitä vielä tehnyt, mutta varmasti sekin päivä vielä koittaa...
      Välillä harmittaa vähän kun santut vievät aikani ja huomioni. Kun olisi niin paljon kaikkea muutakin kiinnostavaa. Kuten kasviterraarion pystyttäminen ja kaikki mulle tuikituntemattomat terraariokasvit. Mutta toistaiseksi tälle ei loppua näy. Ammennan tietoa lisää ja lisää, olen santtunarkkari! Nuo pienet karvalehdet ovat imaisseet mut ihan kerrassaan mennessään.
      On mulla muutama muukin kasvi joihin olen ihan kiintynytkin, mutta niiden määrä ei lisäänny todellakaan samaa vauhtia kuin santtujen.

      Kirvataistelu on voitettu tällä erää. Mäntysuopaan turhauduin nopeasti ja hain Provadot. En enää ikinä suostu elämään ilman Provado-puikkoja kaapissa kaiken varalta. Mikä taivaan lahja. Vaikka olen hippihenkinen ihminen, olen katsellut kuolleiden kirvojen ruumita kasvieni lehdillä suurella mielihyvällä!

      -Piia

      Poista