maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesäulkoilijat

Sisällä on kovin aution tuntuista nyt kun suurin osa kasveista on ulkona. Mutta, no, eivät ne siellä tyhjän panttina ole. Tai no ehkä jotkut ovat, mutta ainakin ne saavat siellä enemmän valoa ja ilmankosteutta ja toivon mukaan kasvavat nopeammin. Joka tapauksessa, tässä hieman kuvasaastetta.

Suurin osa sisäkasveista ja sisätalvehtijoista on pihakeinun katoksen alla. Täten mehikasveistakaan ei tarvitse olla niin huolissaan vaikka olisikin sateisia viikkoja.

Pari mehikasvia, pari pelargonia, pari inkaliljaa ja yksi laventeli.

Taustalla kasvaa kanarianköynnöskrassia.
Jotkin mehikasvit olen uskaltanut laittaa lähes taivasalle. Näiden suojana on vain katajan oksisto.

Tuon samaisen kiven takavasemmalla on kanto, jonka päällä iso vanha papinkaura aina ulkoilee.

Tänä vuonna katkaistun kirsikan kantokin on päätynyt kukkapylvääksi. Laitoin tähän isoon ruukkuun kirjavaa juorua, komeahelokkia ja perhetuttavalta saamaani Oxalis deppei -käenkaalia.

Niin, entäs ne saniaiset? No, tässä on kaikki muut ulkoilemaan päässeet paitsi mysteerisaniainen X ja yksi mysteerisaniainen Y, jotka ovat läheisen puskan alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti