torstai 31. joulukuuta 2015

Ensi vuodesta näin ylipäänsä

Kohta alkaa kuudes vuosi vaikeasti masentuneena ja sitä pakostikin miettii, että miten tähän on tultu ja miten asiat menevät tästä eteenpäin. 

Ehkä pitäisi ainakin hankkia oma kamera ja opetella käyttämään sitä.

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuoden viimeinen käpäläpäivitys

Vaikka monet hoidossani olevat kasvit ovatkin ottaneet talvelta osumaa niin ei kaikki ihan huonosti ole. Viimeinen hallussani oleva käpäläsaniainen on esimerkiksi innostunut kasvilampun osittaisessa paisteessa kasvamaan nopeampaan tahtiin kuin kesällä konsanaan.


perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukuolemia

Okei, panttasin näitä vähän jotta ne eivät tulisi julkaistuksi ihan joulun alla. Nyt sitten joulun yllä on ihan sopiva heittää muutamia raaskuja roskiin, eikö?


Juu, amppelipalsamini potkaisi syystä tai toisesta tyhjää. Siitä otetut pistokkaat ovat vielä elossa joten ei se kokonaan ole poissa kasvikokoelmasta mutta ... Silti, voi harmi. En oikein ymmärrä miksi tämä valoisammalla ikkunalla ollut ruukullinen meni kuolemaan sillä aikaa kun pimeämmässä paikassa oleva ruukullinen tiputtelee lehtiä mutta muuten vaikuttaisi elinkelpoiselta, mutta on minulla arvaus. Tämä emokasvi oli tuon harvinaisen viileän ja märän viime kesän ulkona eikä se kasvanut siellä juuri ollenkaan ja nyt sitten kun tänään kaavin sen mullat ulos ruukusta, ne tuoksahtivat hyvin, hyvin vahvasti sieneltä. Funtsinpa siis että ehkä sen juuristossa tapahtui pahoja ulkona eikä se kerennyt toipumaan ennen pimeämpien vuodenaikojen tuloa vaan sienet pääsivät ottamaan ylivallan.

No entäs sitten muut kuolemantapaukset ...


Siinä olivat oletetut 'Marcello' -Peperomiat, sekä emokasvi että pistokkaat. Ne eivät olleet mitenkään erityisen tärkeitä joten ne saivat valotilasta vähemmän riittoisat ja ilmeisesti nämä eivät suostu tinkimään valosta, piti ne sitten kosteina tai kuivina. Hups.

Kuolinaika: joskus kolmen maissa iltapäivällä.

Lahotkaa rauhassa.

torstai 24. joulukuuta 2015

Jo on joulu

Minulla oli suunnitteilla kaikkea jouluista tänne, mut. Ei ollut joulufiilistä ja piti silti tehdä oikeita jouluhommia vanhempien iloksi joten jäi maalaukset ja muut pukin takakonttiin. Joten jätän vain tämän tänne.

Hyvää harmaaviherruskeaa joulua Saniaisten saattokodista.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Hämppivaltio

Terraariossa asustelevat spiduvauvat alkavat vihdoin olla sen kokoisia että kamera suostuu tiedostamaan niiden olemassaolon. Näille kavereille ei kuitenkaan ole nallikarkit jaettu ihan tasan: juuri ennen kuvan ottoa tämä manuaalisen kirvatorjuntani liikkeelle ajama hämppi hääti pienemmän sisaruksensa tältä nimenomaiselta roikkumapaikalta.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Didymochlaena truncatula, vahasanikka

Muistan varsin hyvin sen kun ostin vahasanikkani. Se oli ainut laatuaan nimettömässä viherkasvilajitelmassa ja seisoin pitkän aikaa se kädessäni, empien. Silloisen, yhä hyvin vähäisen saniaistietämykseni perusteella arvelin että tämä saniainen on yksi niistä vaikeista lajeista jotka tappaisin vielä nopeammin kuin aiemmat. Ajattelin että jos tämä upea saniainen pronssinvärisine nuorine lehtineen soveltuisi huonekasviksi, en olisi sillä hetkellä nähnyt tätä saniaista ensimmäistä kertaa elämässäni vaan sitä olisi jatkuvasti myynnissä.

Juu, olin vähän naiivi silloin – ihan kuin soveltuvuus huonekasviksi nyt sanelisi sen mitä myydään huonekasveina! *kröhsyklaamitkröhsypressitkröhmurattikröh

torstai 10. joulukuuta 2015

Mähkät mähkii

Ai, ootko säkin nyt sitten menossa, mähkä?


Selvä. Tervemenoa.

Kuolinaika: Heti kun huomenna jaksan mennä käymään kompostilla. Ulkona on pimeetä ja tuulista ja märkää : (

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ensi vuoden hankinnoista

Olen vähän funtsinut että mitä ryhdyn hankkimaan ensi keväänä. Vanhempieni ylipalkattuna puutarhurina otan totta kai huomioon ensin sen, mitä vanhempani haluavat.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Pakkoadoptio

Olen (ilmeisesti) sellainen henkilö josta ei helposti arvaisi että harrastan huonekasveja ja puutarhanhoitoa. Kukkakaupoissa joissa en ole aiemmin käynyt minua usein katsotaan kuin avaruusoliota ja jos vaikka mainitsen kasvilamput sellaisen ihmisen kuullen joka ei vielä tiedä harrastuksestani, voin olla melko varma että saan huolestuneita katseita.

Tämän takia on usein kiusallista kertoa muille ihmisille huonekasviharrastuksesta (mutta kerron kuitenkin koska se vie keskustelua pois asioista jotka ovat vielä kiusallisempia). Sen lisäksi että reaktiona voi olla juurikin se vain suurimmaksi osaksi leikillään heitetty "Ai hamppua vai? Höö höö", sieltä voi tulla myös jotain tällaista:

"Hei, minulle ei ole täällä tilaa mutta huolehdit minusta silti vaikka väkisin koska olen lahja."

Sain tämän upean, kuulemma hyvin vanhaa kantaa olevan rohtoaaloen eilen naapuriltani joka tuli toivottamaan hyvää itsenäisyyspäivää. Vanhemman ikäpolven ihmisistä on tähänastisen kokemukseni perusteella ihanaa kun nuoret harrastavat jotain mitä hekin harrastavat. Kun esimerkiksi tutkailin syksyllä ostamiani sipuleita rautatieasemalla junaa odottaessa, lähellä istunut iäkkäämpi matkaaja tuli välittömästi kehumaan minua siitä että harrastan kukkia enkä noita pahuksen koneita joita kaikki nykyään räpläävät koko ajan. Tämän jälkeen puhuimme pitkän tovin erilaisista tulppaaneista ja minä yritin hienovaraisesti vakuuttaa keskustelukumppaniani siitä etteivät älypuhelimet ja tietokoneet ole saatanasta.

Mitä vikaa siinä sitten on että joku tulee juttelemaan kukista tai tarjoaa ilmaisiksi kasveja? Ei mitään, tietysti. Paitsi se, etten ikinä, ikinä, ikinä tiedä miten olla kun joku tarjoaa minulle vastikkeettomasti jotain arvokasta, oli se sitten kehuja tai kasveja. Vielä kiusallisempaa on kun pitää kieltäytyä ottamasta vastaan jotakin – tällä kertaa en onnistunut siinä vaikka täällä on ihan aikuisten oikeasti liian vähän valotilaa mutta seuraavalla kerralla onkin sitten ihan pakko jos joku keksii tarjota minulle jotain ennen kuin talvi kerkeää harventamaan laumaa. 

Tai sitten hyväksyn että kyseesä on rangaistus siitä että olen itse väkisin tyrkyttänyt kamaa muille ja teen versioni vyön löysentämisestä ja lautasen ojentamisesta: hankin lisää kasvilamppuja, maksan etukäteen korvauksen niiden kuluttamasta sähköstä ja heitän jotain pois jotta saan jollain hyllylleni lisää tilaa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Ihan nätti

Siinä se minun tähkäpääni nyt sitten kukkii ensimmäisellä kukkavanallaan itsenäisyyspäivän ratoksi.