Phlebodium aureum, kultaimarre

Minä en kirjoita esittelyjä kasveista missään erityisessä järjestyksessä. Pyrin siihen että joka toinen tai joka kolmas artikkeli olisi saniaisista tai niiden lähisukulaisista ja loput oikeastaan riippuu siitä, mitä kasveja minä saan itseni piirtämään ja maalaamaan Mutku mä haluun -artikkeleita varten. Viimeksi kirjoitin kääpiökissuksesta, joka ei ole saniainen, joten muutama päivä sitten vielä mietin seuraavaksi kasviksi esimerkiksi vahasanikkaa tai, jos saan itseni piirtokuntoon, Lecanopteris-suvun saniaisia.

Mutta, sitten Kasvihormoni-blogin kirjoittaja Sini K. kertoi kommentissa törmänneensä blogiini etsiessään tietoa kultaimarteessa. Ja sitten hän viittasi artikkelissaan tänne vaikka ainoa antimeni oli sutkautus kultaimarteen oudosta nimestä.

Korjataanpas tämä tilanne nyt sitten vaikka saman tien.

Kuten nimistöhuutelukuntapostauksessa totesin, kultaimarteen nimi tuntuu vähän harhaanjohtavalta. Sekä suomenkielinen että tieteellinen nimi viittaavaa maavarren väriin – sitä peittävä vihertävä nöyhtä muuttuu iän myötä punehtavanruskeaksi, mitä voinee vähintäänkin jossain sen siirtymävaiheessa kutsua kultaiseksi.

Kultaimarteen kutsuminen imarteeksi taas ei oikeastaan ole harhaanjohtavaa. Kultaimarre kuuluu kallioimarrekasvien heimoon (Polypodiaceae) ja se oli ennen jopa sijoitettuna samaan sukuun kuin tavan kallioimarteet (Polypodium). Sittemmin se on siirretty omaan pikkusukuunsa, johon Catalogue of Lifen mukaan kuuluu tällä hetkellä vain neljä lajia: Phlebodiumit areolatum, aureum, decumanum ja hemipinnatum. Ne kaikki ovat kotoisin Amerikasta, missä ne kasvavat pääasiassa päällyskasveina trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla.

Kultaimarre on erityinen siten, että se on suvustaan ainoa joka kasvaa Pohjois-Amerikan puolella ja tietääkseni myös ainoa joka on mitenkään yleinen huonekasvina. Osasyy tähän lienee se, miten sopeutuvainen se on: se on hyvin sitkeä kasvi ja sietää yllättävän kovaa kuivuutta, näin saniaisten mittapuulla. Se lienee tämän takia yksi parhaiten huonekasviksi soveltuvia saniaisia. Olen tähän mennessä nähnyt Suomessa myynnissä vain tavallisia ehytreunaisia tai hieman aaltoilevia muotoja mutta jos on onnekas, saattaa löytää jostain esimerkiksi repalereunaisen 'Mandaianum' -lajikkeeseen kuuluvan yksilön.

Tiivistelmä löytämistäni hoito-ohjeista:

Valo: Kirkas hajavalo tai varjo. Ei siedä suoraa auringonpaahdetta.

Kasvualusta: ilmava, vettä hyvin läpäisevä, eloperäistä materiaalia sisältävä, mieluummin happamanpuoleinen tai neutraali.

Astia: ei erityissuosituksia.

Kastelu: Kasvualustan tulisi mieluiten pysyä melko kosteana.

Lannoitus: mieto lannoitus parin viikon välein kasvukauden aikana.

Ilmanlaatu: vaikka kultaimarre sietääkin melko hyvin kuivaa ilmaa, ilmankosteuden olisi hyvä olla korkeahko.

Lämpötila: 10-21 °C.

Pintahuolto: Sumutusta suositeltu.

Talvetus: lannoittaminen lopetetaan talveksi ja kastelua kannattaa vähentää.

Lisääminen: itiöistä kasvattaminen, jakaminen maavarresta.

Omat kokemukseni:

Voi pojat – minun kultaimarteeni ovat kyllä selvinneet monenlaisesta. Ne ovat olleet liian pimeässä, niitä on kasteltu liian vähän, niitä on kasteltu aivan liian paljon. Minulla nyt terraariossa oleva pikkuruinen jakotaimi tykkäsi kyttyrää viime kesän kylmyydestä ja sateesta sekä liian tiiviistä kasvualustasta joten se tiputti kaikki lehtensä ja iso osa sen maavarresta mätäni. Luulin sen olevan mennyttä kamaa mutta se on toipunut hitaasti ja kasvattaa nyt kolmatta lehteään. 

Sitkeä sissi.

Tämän jakotaimen emo oli itse asiassa yksi ensimmäisistä saniaisista jotka pysyivät elossa tarpeeksi kauan jotta pystyin oppimaan miten saniaisia ylipäätänsä pidetään hengissä. Se on itse asiassa edelleen elävien kirjoissa. Kokemani perusteella ehdottomasti suosittelen sitä aloittelijalle ensimmäiseksi saniaiseksi, mutta teen sen vain kera tämän varoituksen: selviäminen on ihan eri asia kuin kauniina pysyminen.

Ei enää mikään herkkä kaunokainen, tämä.

Emokasvini on toki ollut ajoittain kaunis mutta se aina rappeutuu. Pääasiallinen syy tälle on se, että saniaiseksi kultaimarre kaipaa tosi paljon valoa muttei liian suorana, mikä on vähän hankala toteuttaa kun talossa ei ole itä- tai länsi-ikkunoita eikä eteläisestä ikkunasta juuri sopivalla etäisyydellä olevaa tasoa. Saniaisten saattokodin pohjois/luoteisikkunalla se alkaa lamoamaan rumasti valon suuntaan, eteläis/kaakkoisikkunalla se palaa.

Toinen syy rumuudelle on se, että sumuttelen kasvejani kohtuullisen paljon. Vaikka kultaimarteelle suositellaan yleisesti sumuttelua, minä en suosittelisi sitä mikäli haluaa että kasvi pitää kauniin ulkonäkönsä, etenkin varjossa. Kultaimarteen lehtien sinehtävänharmaa väri tulee lehden pinnalla olevasta vahasta jolla kasvi suojautunee liiallista auringonvaloa vastaan ja se kuluu erittäin helposti pois. Varjossa se ilmeisesti kerääntyy lehtien pinnoille hyvin hitaasti. Sopivan ilmankosteuden ylläpidoksi suosittelen ennemminkin kasvien ryhmittämistä, läheisyyttä akvaarioon, istuttamista terraarioon, veden haihduttamista aluslautaselta, yms.

Niin joo, ja siitä kuivuudesta. Käpäläsaniaisten tavoin kultaimarre varastoi maavarteensa jonkin verran vettä, joten se selviää hengissä melko pahastakin alikastelusta, mutta tämä ei missään nimessä tarkoita sitä että sitä kannattaa kastella miten sattuu. Kultaimarre palkitsee kroonisen alikastelijan tiputtamalla lehtensä, näyttäen pitkän aikaa pelkästään sitä "kultaa" jonka mukaan se on nimetty.

Lähteet hoito-ohjeille:

http://davesgarden.com/guides/pf/go/75912

http://www.smgrowers.com/products/plants/plantdisplay.asp?plant_id=642

http://www.gardeninginfozone.com/phlebodium

http://www.houseplantsguru.com/phlebodium-aureum

http://looking-at-plants.com/plants_a_-_z/phlebodium_aureum_%E2%80%98mandaianum%E2%80%99