Vanha tulokas

Tulipahan muuten vain mieleen kun noiden edellisten hankintojen jälkeen päivitin potilaslistaa: minulla on täplätraakkipuu (Dracaena surculosa). Minulla on itse asiassa ollut se aika kauan, varmaan melkein vuoden verran? Usko tai älä, en kuitenkaan ole unohtanut sitä, tahi sitä, ettei sitä ole kirjattu minnekään. Nimittäin kun aikoinaan mietin valmiiksi, että missä vaiheessa pistokas, joka voi ihan hyvin kuolla ennen kuin siitä tulee mitään, pääsee potilaslistalle, mieleeni tuli kaksi kriteeriä: että pistokas on juurtunut ja että pistokas on kasvattanut uusia maanpäällisiä osia.

No, tämä täplätraakki on tehnyt juurensa aikoja sitten, mutta muuta kasvua näkyy vasta nyt. Onneksi olkoon, täplätraakki, olet vihdoin huomioimisen arvoinen.

Täplätraakki on ainoa traakki, josta olen tähän mennessä yhtään tykännyt, joten muita traakkipuita ei ehkä sitten tule.

Eilen Turun yliopiston kasvitieteellisessä

Isäni, toisin kuin minä, on kova menemään. Ei siis tullut minään yllätyksenä, kun eräänä iltana hän ilmoitti aikovansa joku päivä käydä Turussa kavereita moikkaamassa. Se taas pisti minulle vähän jauhoja suuhun, kun hän kysyi minulta, että "Milloin lähdetään". Olin vain tokaissut ohimennen Turusta puhuttaessa, että kasvitieteellisessa puutarhassa olisi kiva joskus käydä.

No, eilen me sitten joka tapauksessa kävimme Turussa. Isä kävi kahvittelemassa tuttujen kanssa kun taas minä hilluin puutarhassa. Minulle ei tule mieleen mitään kamalan jännää, minkä voisin kertoa paikasta hyvin ilman valokuvien apua, joten: diakuvamasiina esiin, nyt katsotaan perhelomakuvia!

Kuva kyltistä: vedenpitävää todistusaineistoa siitä, että olin siellä, missä väitän olleeni.

Piikkikruunu pakenee pakkopaitaa

Yöks. Muistaakseni jossain kirjassa (olisikohan se ollut 'Salamurhaajan taival'?), hahmon kokemaa järkytystä verrattiin siihen, kun lapsena löytää maasta päällisin puolin siistin linnunraadon ja katsoo sen alle, mistä se onkin mätä ja täynnä kiemurtelevia matoja. Vähän sellainen fiilis oli, kun tein jatkuvasti ruukussaan kenoon kaatuvalle, härmäntorjuntayrityksistä hyvin karuksi jääneelle piikkikruuulle hätämullanvaihdon. Kun ravistin hieman multapaakkua, kasvualusta sekä kuolleelta vaikuttaneet juurenpätkät valahtivat pesuvatiin kuin pussillinen kuivaa rakettispagettia kahvinporoihin sekoitettuna. Jäljelle jäi tiivistyyttä kookosmultaa, lahoja juuria, sekä joitakin eläviä juuria repaleiseen kuitupussin rippeiden sisällä, sekä yksi roteva juuri, joka oli välttänyt pussin läpi kasvamisen kurottamalla sen reunan yli.

Pussi? Joo, olen usein kuullut ihmisten parjaavan näitä pusseja, mutten ole muistaakseni aiemmin kohdannut niitä omissa kasveissani. Käsittääkseni näitä pussukoita käytetään kasvihuoneissa ruukkujen sijasta kun juurrutetaan pistokkaita ja koska niiden on tarkoitus hajota iän myötä, päästäen juuret läpi, kasvit jätetään niihin kun ne siirretään astioihin. Olen seurannut monenmoista keskustelua, jossa harrastajat ovat haukkuneet niitä kuristussiteiksi ja pakkopaidoiksi sun muiksi ja väittäneet, että niiden takia uusien kasvien kasvualusta kannattaisi aina vaihtaa, koska muuten pussit tukahduttaisivat kasvin. Olen ollut asian suhteen hieman skeptinen, mutta. Mutta niin.

Kieltämättä tämä saa minut pelkäämään noita pusseja ja niiden jämiä vähän enemmän. Tämä piikkikruunu oli selkeästi jossain vaiheessa kasvattanut juuria pussin läpi, muttei mitään yhtä vankkaa kuin tuo yksi pussin reunan ylitse ja ohi kasvanut juuri. Vaikka pussi itsessään olisikin ollut harmiton, niin sen sisällä ollut kookosmulta ei selkeästikään ollut, sillä se oli hyvin tiiviiksi pakkautunutta ja sen sisässä olleet juuret hinteliä ja hauraita.

Minusta tuntuu, että tulevaisuudessa olen sörkkiväisempi ainakin uusien puiden, pensaiden ja varpujen multapaakkujen kanssa, olivat ne sitten sisä- tai ulkokasveja. Mitä enemmän luen puuvartisten kasvien hoidosta ja mitä enemmän teen sitä itse, sitä enemmän vaikuttaa siltä, että niiden kovakourainenkin huolto, kuten rankalla kädellä vanhojen juurien saksiminen, tekee niille paljon parempaa kuin se, että juurten antaa vain olla.

Siemenkansio räjähtää

Olen *kröh* repsahdellut viime aikoina paljon. Sain tehtäväkseni laihtua ja sen takia en voi oikein tehdä mitään ruokaan liittyviä heräteostoksia, mutta kun yhdenlaiset heräteostokset karsii pois, muunlaiset tuppaavat lisäätymään. Joten ...

... Niin

Amppelipalsamipäivitys

Amppelipalsami (Impatiens repens) on tällä hetkellä komeampi kuin yksikään yksilö sitä ennen on tähän mennessä ollut tässä taloudessa. Tämä ruukullinen on viime vuonna terraarion palsamiryteiköstä trimmatuista pistokkaista kasvatettu ja se on selvinnyt ensimmäisestä talvestaan paljon paremmin,  kuin 2015-2016 talvena edesmennyt emokasvi.
 
Mikä nyt sitten on ollut tämän hoidossa eri tolalla? No, sen sijaan, että olisin antanut palsamin olla talvenkin niillä varjoisilla sijoillaan, missä sen edeltäjät kukoistivat valoisalla kaudella mutta vähitellen kuihtuivat talvella, siirsin tämän talveksi talon eteläisimmälle, valoisimmalle ikkunalle. Suosittukseni muille amppelipalsamin kasvattajille nyt sitten on: jos varsista alkaa kovin haalenemaan niiden tyypillinen viininpunainen väritys, anna lisää valoa. Jos lehdet alkavat näyttämään enemmän punaisilta tai ruskeilta kuin vihreiltä, anna vähemmän valoa. Pitäisihän tuo kai melko itsestäänselvä juttu olla, mutta silti jotenkin en oikein sisäistänyt sitä aluksi ja ilmeisesti juuri sen takia menetin aikaisemmat ruukulliseni.

Minä suuri metsästäjä

Kun tämän talven lumet tulivat, niissä alkoi näkymään suuri määrä jyrsijöiden jättämiä jälkiä. Aikaisemmista rottaongelmista oppineena, päätin, että niiden torjunta pitää saada hyvään alkuun talvella, jolloin syötit ovat ehkä houkuttavempia ruuan vähyyden takia ja jäljistä saa jotain osviittaa siitä, missä jyrsijät liikkuvat ja onko niiden määrä nousussa vai laskussa.

Tilasin siis verkkokaupoista melko paljon sälää: paria erimallista heti tappavaa loukkua, kaksi erilaista elävänä nappaavaa ja jykevä, avaimella avattava myrkkysyöttilaatikko, paria myrkkyä, joissa on molemmissa eri vaikuttava aine. Sijoitin ne sitten mahdollisimman taktisiin paikkoihin ja jäin odottamaan.

Näihin uusiin myrkkyihin ei tarkistamani mukaan ole koskettu laisinkaan, mutta loukuista saalista on tullut, kuten kuvasta näkyy. Jyrsijäsaldo on kaksi pilluhiirtä, yksi pallihiiri. Kovin isoja ne ovat hiiriksi olleet, mutten lemmikkirottia ennen omistaneena ole mitenkään nähnyt niissä rotan aineksia edes silmiä siristämällä. Kaiken lisäksi naapuri on sanonut saaneensa loukkuun valtavia, pulleita myyriä, joten jokin näitä kai vain paisuttaa täällä.

On muuten myös tullut muutakin kuin jyrsijää. Peittelin isomman elävältä pyydystävän loukun havuilla, joiden välistä sinne pitää ryömiä, mutta silti sinne päätti tunkeutua yksi talitintti. Maapähkinävoilla sivelty parapähkinä, joka siellä oli ollut syöttinä, oli kelvannut viimeistä murenta myöten, ja kiitokseksi siitä ja ulos päästämisestä tintti painautui loukun nurkkaan ja sähisi minulle hyvin häijysti. Eihän tuo mitenkään mukava tilanne ollut meille kummallekaan, mutta nauroin silti, niin hassulta näytti ja kuulosti.

No, sen yhden tintin jälkeen mikään ei ole laukaissut elävänä pyydystäviä loukkuja. Tuon isomman loukun syötit kuitenkin kähvellettiin ansaa laukaisematta lähes päivittäin, senkin jälkeen kun siirryin parapähkinöistä lemmikkieläinliikkeessä myytäviin, lähes muovisilta näyttäviin jyrsijöiden herkkunappeihin. Epäilen kähveltäjiksi silti juurikin tinttejä, mutta mistäs sitä tietää, koska loukku on ollut lumettomalla seinänvierustalla, jolla jälkiä ei juuri näy. Mikä ikinä niitä syöttejä ahmikaan, niin sen jälkeen kun laitoin havuja vielä tiuhempaan ja tein loukun laukaisumekanismiin muutamia lisäyksiä, jotka lisäävät loukun laukeamisen aiheuttavan alustan pinta-alaa, mikään ei ole käynyt loukussa herkuttelemassa.

Potilaspäivitysoksennus

Ookoo, jospa sitä nyt sitten päivittäisi sitä potilaslistaa. 

envoihyvin.jpg

Toistelin itselleni, että kyllä nyt viimeistään jouluksi ja uudeksivuodeksi pitää saada blogikirjoitus aikaisiksi. Ei siitä sitten tullut mitään. Ajatuksen tasolle olen päässyt hiton monta kertaa jo elokuusta asti – helvetin isot pointsit siitä, kai?

Elikkä, olen nilkuttanut tavallista syvemmässä masennustilassa ihka uuteen vuoteen. En ole voinut hyvin, joten kasvitkaan eivät ole voineet hyvin. Kuolleita on paljon, kituvia sitäkin enemmän, joten pitäisi kai sitten katsoa ja päivitellä tuota potilaslistaa, siis ihan sanan molemmissa yleisesti käytetyssä mielessä. Huh huh ...

Käsi reippaasti ylös: kelle tulee yllätyksenä se, ettei antennisaniainen ole enää elävien kirjoissa?

No, eivät asiat onneksi ole olleet enää kovin huonolla tolalla vähään aikaan. Suurimmat tuhot tapahtuivat syyskuun ja marraskuun välillä ja joulukuun lopulla aloin saamaan taas kunnolla kiinni jonkinlaisesta kasvinhoitorutiinista. Suurin osa selvinneistä on paranemaan päin ja olen tehnyt ahkerasti siementilauksia, suunnitellut puutarhaprojekteja, sekä ylipäätänsä yrittänyt puuhastella ihan mitä tahansa, mikä saa huomion joksikin aikaa pysymään poissa masentavista ja ahdistavista asioista.

Olen muun muassa kokeilumielessä hankkinut itselleni halvan puunkaivertimen ja harjoitellut sen käyttämistä.

Uusia kasveja en kuitenkaan ole tänä vuonna hankkinut kuin yhden, ellei edellämainittuja siemeniä siis lasketa. Mutta helkkari soikoon, en sitten voinut valita sopivampaa kasvia tilanteeseen, jossa ehkä kaipaisi eniten jotain helppoa ja palkitsevaa.

*huokaus*

Ei kun pää pystyssä kohti uusia epäonnistumisia!