keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Mutku mä haluun: Rumohra adiantiformis, nahkasanikka

Et välttämättä edes tiedä sitä, mutta olet hyvin mahdollisesti joskus pitänyt kädessäsi nahkasanikan lehteä. Sillä nimenomaisella hetkellä kun viimeksi olet käsitellyt sellaista, et todennäköisesti kiinnittänyt siihen kovinkaan paljon huomiota vaan mielessäsi oli vain yksi ajatus: ”Nää kukat tarvii vaasin.” Nahkasanikasta nimittäin tulevat ne kivan kiiltävät, tummanvihreät lehdet joita on kukkakimpuissa tilantäytteenä.

Ei ehkä niitä parhaiten esikuvaansa muistuttavia kuviani, täytyy myöntää.

Jos taas olet kukkakauppias, jaa, hmm, niin … Olisiko termi ”nahkalehti” teillä yleisemmin käytössä kuin ”nahkasanikka”? Joka tapauksessa, tätä suosittua leikkovihreää käsitellessäsi tuskin kerkeät kauhean kuumeisesti miettimään sitä että mikä se on, mistä se on tullut ja miksi siitä myydään täälläpäin pelkkiä lehtiä kokonaisten kasvien sijaan. Toisin kuin minä ja monet/harvat muut jotka haluaisivat kokeilla pitää tätä kaunista saniaista huonekasvina.

Syy siihen, miksi olen erityisesti kiinnostunut tästä saniaisesta on se sama joka tekee siitä niin loistavan leikkovihreän: sen lehdet ovat hyvin kestäviä. Kuten esimerkiksi mahoniasaniaisella ja idänhärkylällä, sillä on jäykät ja vahaiset lehdet jotka pitävät kiiltonsa ja napakkuutensa kuivissakin olosuhteissa. Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa lehtiä ilmeisesti kerätään myyntiin luonnosta, siis niin että kätevästi kulkuyhteyksien päässä olevien kasvihuoneiden sijaan niitä käydään leikkaamassa metsistä, rannoilta ja kukkuloilta, tuodaan takaisin pakattaviksi ja sitten vasta kärrätään eteenpäin. Aikamoinen rääkki.

Melko paljastavaa on sekin että nahkasanikka on ansainnut englanninkieliseksi lempinimekseen ”seitsenviikkosaniainen”. Vähemmän järkevää liikanimeä, ”leipurinsaniaista”, en osaa selittää – mitä ihmettä leipurit oikein tekevät nahkasanikan lehdillä? Voiko niitä syödä tai jotain? Vai onko nimellä jotain tekemistä ”leipurin tusinan” kanssa?

Niin tai näin, nahkasanikan puuttuminen huonekasveina tunnettujen lajien joukosta tuntuu oudolta. Se ilmeisesti leviää runsaasti maavarresta ja sitä on helppo lisätä itiöistä. Se on sopeutuvainen kasvi joka kasvaa luonnossa niin maassa, kivien päällä, kuin päällyskasvinakin. Sitä kasvatetaan jo myyntiin runsaat määrät joten sen viljelylle on vakiintuneet käytännöt. Kaikki paikat missä olen lukenut jotain sen hoidosta huonekasvina näyttävät olevan yhtä mieltä siitä että se on kohtuullisen helppohoitoinen ja kaunis. 

Mutta näkeekö sitä huonekasvina? Hädintuskin ollenkaan. Mitäs saniaista nahkasanikan ja mahoniasaniaisen kaltaisten kestävinä pidettyjen lajien sijaan pidetään? Kaarisulkasaniaista, joka on häkellyttävän kranttu ollakseen SE saniainen, se nimenomainen laji johon aloittelija todennäköisimmin pääsee helpoiten käsiksi.

Oikeesti; häh??


Hoito-ohjeet:

Valo: Kirkas hajavalo tai kevyt varjo.

Kasvualusta: paljon eloperäistä ainesta sisältävä, ilmava, hyvin vettäläpäisevä.

Astia: Ei erityissuosituksia. Siirrä isompaan ruukkuun n. kahden vuoden välein.

Kastelu: Joissain paikoissa sanotaan että kasvualustan on pysyttävä kohtuullisen kosteana, joissain taas että pinnan pitäisi antaa kuivahtaa kastelujen välillä. Liikakastelu voi aiheuttaa lehtien kellertymistä.

Lannoitus: lannoitus kahden kuukauden välein tai vähintäänkin puolitetulla annoksella 4-6 viikon välein.

Ilmanlaatu: sanotaan sietävän kuivaa ilmaa harvinaisen hyvin saniaiseksi.

Lämpötila: ei siedä pakkasta.

Pintahuolto: ei suosituksia.

Talvetus: ei suosituksia.

Lisääminen: jakamalla tai kasvattamalla itiöistä.


Lähteet hoito-ohjeille:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti