Et
välttämättä edes tiedä sitä, mutta olet hyvin mahdollisesti
joskus pitänyt kädessäsi nahkasanikan lehteä. Sillä
nimenomaisella hetkellä kun viimeksi olet käsitellyt sellaista, et
todennäköisesti kiinnittänyt siihen kovinkaan paljon huomiota vaan
mielessäsi oli vain yksi ajatus: ”Nää kukat tarvii vaasin.” Nahkasanikasta nimittäin tulevat ne kivan kiiltävät, tummanvihreät lehdet joita on kukkakimpuissa tilantäytteenä.
 |
| Ei ehkä niitä parhaiten esikuvaansa muistuttavia kuviani, täytyy myöntää. |
Jos
taas olet kukkakauppias, jaa, hmm, niin … Olisiko termi
”nahkalehti” teillä yleisemmin käytössä kuin ”nahkasanikka”?
Joka tapauksessa, tätä suosittua leikkovihreää käsitellessäsi
tuskin kerkeät kauhean kuumeisesti miettimään sitä että mikä se on, mistä
se on tullut ja miksi siitä myydään täälläpäin pelkkiä lehtiä
kokonaisten kasvien sijaan. Toisin kuin minä ja monet/harvat muut
jotka haluaisivat kokeilla pitää tätä kaunista saniaista
huonekasvina.
Syy siihen, miksi olen erityisesti kiinnostunut tästä saniaisesta on se sama joka tekee siitä niin loistavan leikkovihreän: sen lehdet ovat hyvin kestäviä. Kuten esimerkiksi mahoniasaniaisella ja idänhärkylällä, sillä on jäykät ja vahaiset lehdet jotka pitävät kiiltonsa ja napakkuutensa kuivissakin olosuhteissa. Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa lehtiä ilmeisesti kerätään myyntiin luonnosta, siis niin että kätevästi kulkuyhteyksien päässä olevien kasvihuoneiden sijaan niitä käydään leikkaamassa metsistä, rannoilta ja kukkuloilta, tuodaan takaisin pakattaviksi ja sitten vasta kärrätään eteenpäin. Aikamoinen rääkki.
Melko
paljastavaa on sekin että nahkasanikka on ansainnut
englanninkieliseksi lempinimekseen ”seitsenviikkosaniainen”.
Vähemmän järkevää liikanimeä, ”leipurinsaniaista”, en osaa
selittää – mitä ihmettä leipurit oikein tekevät nahkasanikan
lehdillä? Voiko niitä syödä tai jotain? Vai onko nimellä jotain
tekemistä ”leipurin tusinan” kanssa?
Niin
tai näin, nahkasanikan puuttuminen huonekasveina tunnettujen lajien
joukosta tuntuu oudolta. Se ilmeisesti leviää runsaasti maavarresta
ja sitä on helppo lisätä itiöistä. Se on sopeutuvainen kasvi
joka kasvaa luonnossa niin maassa, kivien päällä, kuin
päällyskasvinakin. Sitä kasvatetaan jo myyntiin runsaat
määrät joten sen viljelylle on vakiintuneet käytännöt. Kaikki
paikat missä olen lukenut jotain sen hoidosta huonekasvina näyttävät
olevan yhtä mieltä siitä että se on kohtuullisen helppohoitoinen
ja kaunis.
Mutta näkeekö sitä huonekasvina? Hädintuskin
ollenkaan. Mitäs saniaista nahkasanikan ja mahoniasaniaisen
kaltaisten kestävinä pidettyjen lajien sijaan pidetään?
Kaarisulkasaniaista, joka on häkellyttävän kranttu ollakseen SE saniainen, se nimenomainen laji johon aloittelija todennäköisimmin pääsee helpoiten käsiksi.
Oikeesti;
häh??
Hoito-ohjeet:
Valo: Kirkas hajavalo tai kevyt
varjo.
Kasvualusta: paljon eloperäistä
ainesta sisältävä, ilmava, hyvin vettäläpäisevä.
Astia: Ei erityissuosituksia. Siirrä isompaan
ruukkuun n. kahden vuoden välein.
Kastelu: Joissain paikoissa
sanotaan että kasvualustan on pysyttävä kohtuullisen kosteana,
joissain taas että pinnan pitäisi antaa kuivahtaa kastelujen
välillä. Liikakastelu voi aiheuttaa lehtien kellertymistä.
Lannoitus: lannoitus kahden
kuukauden välein tai vähintäänkin puolitetulla annoksella 4-6
viikon välein.
Ilmanlaatu: sanotaan sietävän
kuivaa ilmaa harvinaisen hyvin saniaiseksi.
Lämpötila: ei siedä pakkasta.
Pintahuolto: ei
suosituksia.
Talvetus: ei
suosituksia.
Lisääminen:
jakamalla tai kasvattamalla itiöistä.
Lähteet hoito-ohjeille:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti