torstai 26. toukokuuta 2016

Ficus benjamina, limoviikuna

Voi limoviikuna. Voi voi limoviikuna. Niin yleinen mutta silti niin kartettu, niin parjattu ja niin poissa muodista. Ehkä jos se pääsisi unohtumaan joksiksin aikaa, se voisi saada
eksoottisuuden tai perinteisyyden sadekehän, mutta ei: niitä on aina tyrkyllä, sekä uutena että vanhana. Kovin moni säälistä vastaanotettu kiertolaishuonekasvi vaikuttaisi olevan nimenomaan limoviikuna, kuten myös lukuisa roskista dyykattu tapaus. Ja totta kai, mitä persoonallisempi tarina kasviyksilöllä on, sitä vaikeampi siitä on hankkiutua eroon sittenkään kun se on vain rujo haamu, joka tiputtelee lehtiä jossain nurkassa. Sääli lieneekin yksi suurimpia kasveihin hurahtaneiden heikkouksia.

Vanhin löytämäni kuva täällä olevasta säälittävästä tapauksesta.

Huonekasvina kasvatetun limoviikunan akilleenkantapää taas on melko varmasti se, kuinka vähän se sietää äkkinäisiä muutoksia sen kasvatusolosuhteissa. Varsinkin ennestään jostakin stressaantunut yksilö saattaa tiputella paljon lehtiään, jos valon määrä yhtäkkiä vähentyy radikaalisti, jos lämpötila heittelee, jos ilmenee vetoa, tai jos on liian kuivaa tai märkää liian pitkään.

Kun miettii, että miten ihmeessä jokin krantulta tuntuvat huonekasvit pärjäävät luonnon armoilla, on kuitenkin muistettava, että sisätilojen tarjoamat kasvuolosuhteet ovat useimmiten hyvin kaukana siitä, mihin kasvien kehityshistoria on koulinut ne. Ilma on yleensä kuivaa ellei kuivempaa kuin aavikolla, auringonvaloa on vähän ja yleensä sitä tulee vain yhdestä suunnasta tietyn aikaa päivästä, ilma kiertää tai on kiertämättä tavalla, joka voi olla kasville hyvin epäedullinen, lämpötila ei vaihtele niin kuin kasvin alkuperäisympäristössä ja niin edelleen. Puhumattakaan siitä, että näin pohjoisessa talvella on kovin pimeää mutta silti sisätiloissa on yleensä niin turkasen tasaisen lämmintä!

Ulkona kasvanut limoviikuna onkin yleensä ihan erilainen ilmestys kuin huonekasvina kasvatettu yksilö. Seuduilla, joiden ilmasto on tarpeeksi lähellä sen trooppisessa ja subtrooppisessa Aasiassa ja Australiassa sijaitsevaa alkukotia, limoviikuna kasvaa parhaimmillaan yli kolmekymmentä metriä korkeaksi, tiheälehvästöiseksi puuksi. Lisääntyäkseen suvullisesti, se tarvitsee apua siihen erikoistuneelta ampiaislajilta, mutta jos se onnistuu, sen pienet mutta runsaslukuiset hedelmät houkuttelevat parvittain niitä syöviä lintuja, jotka taasen levittävät limoviikunoiden siemenet laajalle alueelle.

Sen lisäksi, että siivekkäät ulostavat siemenet uusille alueille tehokkaasti, limoviikuna ottaa siitä myös kaiken tehon irti: se on yksi monista viikunalajeista, jota voidaan kutsua kuristajaviikunaksi. Jouduttuaan linnun kyydissä jonkin isomman puun versioon hikisestä kainalosta, se itää, matelee juurillaan ympäri isäntäpuutaan, ja vähän niin kuin jokin käänteinen Buffalo Bill, se tukahduttaa isäntänsä vaatettamalla sen itsellään, tullen puuksi puun tilalle. Maassa limoviikunan juuret voivat myöskin tehdä tuhoa, tosin ei ehkä niinkään radikaalisti toisille kasveille, vaan meille! Puutarhakasvina ja julkisivujen vehreyttäjänä limoviikuna on laajalti vihattu talojen, putkistojen ja tienpäällysteiden kaivertaja.

Tämä ei välttämättä kuulosta kamalan hyvältä, mutta minun silmissäni tällainen pysäyttämätön elinvoima on kunnioitusta herättävää, mikä tullee selväksi myös vesifiikusartikkelissani. Limoviikunan sitkeys näkyy sisäoloissakin, vaikkei ehkä yhkä dramaattisesti, ja siihen liittyykin se ominaisuus, jonka luulen katkeroittavan huonekasvien omistajat sille kaikista tehokkaimmin: limoviikunat tuppaavat sinnittelemään elävien kirjoissa kauan sen jälkeen, kun ne ovat ränsistyneet sysirumiksi. Mitä on vielä vaikeampaa heittää menemään, kuin kasvia, jolla on persoonallinen taustatarina? No säälittävää kasvia, jolla on persoonallinen taustatarina ja joka näyttää jatkuvasti merkkejä siitä, että se saattaisi elpyä.

Ja kyllähän ränsistyneen limoviikunan voi saada takaisin kuntoon. Se vain ei välttämätä ole kovin nopea tai helppo projekti. Ja hanke ei välttämättä lopu siihen, että limoviikuna on entisellään, vaan ylläpitokin usein vaatii hieman kaukonäköisyyttä, kärsivällisyyttä ja työteliäisyyttä. Minulla on tästä henkilökohtaisia kokemuksia, mistä enemmän yleisten hoito-ohjeiden jälkeen.

Limetinkirjava limoviikuna.
Jos limoviikunan vaateliaisuus ei kammota, niin sellaisen hankkiminen ei pitäisi olla kovinkaan hankalaa. Kuten sanottua, kunnioitettavassa iässä ja koossa olevia limoviikunoita on usein kiertolaisina – niitä voi yrittää metsästää esimerkiksi erinäisillä internet-myyntipalstoilla. Jos taas haluaa jotain muuta lajiketta kuin kodinvaihtajissa on tarjolla, niin silloin kannattaa pikemminkin alkaa kiertämään kukkataloja ja muita vähän isompia huonekasveja myyviä paikkoja. Erikoislajike, jota on yleisimmin saatavilla, lienee hidaskasvuinen, bonsaina käytetty pienilehtinen muoto, mutta sen lisäksi löytyy muun muassa lehdeltään valkokirjavaa, limetinkirjavaa, aaltoilevareunaista, kippuraa ja tavallista tummemman vihreää. Kannattaa muistaa hankintaa tehdessä, että tummalehtisemmät sietävät laajempaa valo-olosuhteiden kirjoa kuin vaaleat.

Huomio: allergikkojen ja astmaatikoiden kannattaa ehkä miettiä kahdesti ennen suurta investointia limoviikunoihin. Ne kun tuottavat haavoistaan ja ilmeisesti jossain määrin myös lehdistään ihoa ärsyttävää eritettä, joka ärsyttää myös keuhkoja, kun se kuivuu, murenee ja päätyy muun pölyn sekaan. Tätä voi vähentää pyyhkimällä limoviikunan lehdet tai kiikuttamalla sen suihkuun niin usein kuin mahdollista, mutta se käynee pitemmän päälle rasittavaksi.

Tiivistelmä lukemistani hoito-ohjeista:

Valo: Kirkas hajavalo. Suora aurinkokin käy, ainakin jos yksilö karaistaan siihen asteittain.

Kasvualusta: Hyvin vettäläpäisevä. Eräs suositus, jonka löysin, on yksi osa hiesua (”loam”), yksi osa hajonneita lehtiä (”leaf mould”), yksi osa karkeaa hiekkaa ja yksi osa perliittiä. Toinen suositus on yksi osa perliittiä, yksi osa karkeaa hiekkaa ja yksi osa multaa. Kasvualusta kannattaa huuhdella huolellisesti pari kertaa vuodessa, ettei siihen kasaannu suoloja.

Kuvattuna: liian tilava ruukku juuriin nähden.
Astia: mieluummin hieman ahtaanpuoleinen kuin kovin tilava.

Kastelu: Sietää alikastelua paremmin kuin ylikastelua. Anna kasvualustan pinnan kuivua kunnolla ennen kastelua, mutta älä päästä kasvualustaa kuivumaan ihan pohjaan asti. Kastele sitten läpikotaisesti niin, että vesi lirisee ruukun rei'istä. Älä jätä kasvualustaa veteen seisomaan.

Lannoitus: Lannoita vain jos uutta kasvua on havaittavissa. Lannoitteeksi käy esimerkiksi tavanomainen huonekasveille tarkoitettu vesiliukoinen lannoite, jossa on runsaasti typpeä verrattuna muihin pääravinteisiin. Lannoita kasvukauden aikana vähintään kerran kuukaudessa.

Ilmanlaatu: Yli 50% ilmankosteus olisi toivottava, minimin sanotaan olevan 40%. Ei siedä vetoa.

Lämpötila: Lämpötilaa ei kannata päästä alle 16 °C ja alle 10 °C on ehdoton ei. Ihanteellisen lämpötilan sanotaan olevan 24-26 °C päivällä ja 18-21 °C yöllä.

Pintahuolto: Tuuheuta kasvia leikkaamalla oksien kärkiä. Älä jätä tappeja, kun leikkaat oksia. Poista vahingoittuneet ja kuivuneet lehdet. Pyyhi tai suihkuta pöly ja kuivunut maitiaisneste lehdiltä. Sumuta jos siltä tuntuu.

Talvetus: Vähennä kastelua ja lannoitusta. Yli kymmenen asteen viileä talvetustila saattaa tehdä hyvää, muttei ole tarpeellinen talvetuksen onnistumiselle.

Ulkoilu: Mahdollista asteittain karaistuna kun säät lämpiävät. Saattaa tiputtaa lehtensä ulkoilukauden päätyttyä valon äkillisen vähentymisen takia.

Lisääminen: puutuneista tai puolipuutuneista pistokkaista.

Erityishuomiot: Limoviikuna pitää säännöllisyydestä. Se kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa lämpötila, ilmankosteus ja valon määrä eivät vaihtele äkkinäisesti. Jos sen kasvuolosuhteita joutuu muuttamaan olennaisesti, se kannattaa tehdä vähitellen, varsinkin jos muutos on vähemmän ihanteelliseen päin.

Omat kokemukseni:

Tiedän, että tästä artikkelista on tulossa pitkä, mutta annas kun silti kerron pienen tarinan. Useita vuosia sitten, eräs henkilö päätti vähin äänin hylätä kotinsa ja muuttaa ulkomaille. En tiedä, miksi hän teki sen, mutta tiedän sen, että hänen laiminlyöty vuokra-asuntonsa alkoi ennen pitkää haista, minkä takia sinne lopulta tunkeuduttiin viranomaisten luvalla. Jonkinmoisen paperisodan jälkeen hänen jälkeenjättämänsä omaisuus pistettiin jakoon ja yksi näiden ilmaisien rojujen haalijoista oli minun isäni.

Kaiken muun hänen hakemansa kaman ottamisperusteen ymmärrän jotenkuten, jopa räikeänpinkin muovisen kattokruunun ja kauhtuneen turkiksen, joka nyt nököttää käyttämättömänä vaatekaapissa, mutta oikeesti … Oikeesti. Mitä jännää isäni oikein näki puolikuolleessa limoviikunassa? Se jäänee mysteeriksi, sillä hänen vastauksensa on aina vähän kryptinen, kun tätä kysyy.

Oli miten oli, vanhempieni limoviikuna on siis esimerkki dyykatusta raaskusta. Kun tutustuin kyseiseen kovaonniseen karahkaan, se oli hyvin säälittävä näky: se oli piilotettu varaston virkaa toimittavaan takahuoneeseen, missä se levitteli harvoja, ohuita, lähes lehdettömiä runkojaan ja oksiaan lähes keskellä lattiaa. Siitäkään huolimatta, että se oli jatkuvasti tiellä, en onnistunut suostuttelemaan vanhempiani heittämään sitä pois! Isälläni tuntui olevan vielä toiveissa, että siitä tulisi jotain.

Koska en tahtonut tehdä itsestäni pahista hankkiutumalla puusta eroon omin lupineni, ryhdyin sitten tutkimaan, että miten saisin sen salonkikelpoiseksi, tai edes olkkarikelpoiseksi. Päädyin lopulta varsin, öö, kovakouraisiin konsteihin. Limoviikuna kun tykkää kaikenlaisesta sörkkimisestä, tai ainakin näin perustelin vanhemmilleni sen rääkin, mihin heidän kasvinsa pistin. Punoin viikunan hintelät rungot yhteen, jotta se ei olisi yhtä leveä, leikkasin paljon oksia, sekä pakotin jäljelle jääneet, sinne tänne sojoittaneet oksat muotoon. Matkien hieman bonsai-kasvattajien kikkoja, sidoin oksat kaarelle ja ripustelin niiden kärkiin kiviä painoiksi. Harmi etten vielä tällöin pitänyt tätä blogia, enkä siis mielinyt tästä näystä kuvia, sillä se näytti vähän joltain sadistin joulupuulta.

Vanhempieni limoviikuna ennen viimeisintä leikkausta.
Sanoisin kuitenkin, että tämä kidutus oli puullekin sen arvoista. Kun kasvukausi taas alkoi kuukausien päästä, limoviikunan oksat olivat suurimmaksi osaksi jämähtäneet niihin asentoihin, jotka halusin, ja uusien lehtien kasvettua se näytti niinkin hyvältä, että se sai oman nurkan olohuoneesta. Ja kun vihdoin vaihdoin sen ikivanhat mullat, se teki älyttömän kasvuspurtin.

Edellämainitun mullanvaihdon yhteydessä muuten opin sen, ettei limoviikunan juuria todellakaan tarvitse käsitellä silkkihansikkain. Jos puulla on juuria, jotka ovat lahoja tai jotka näyttävät siltä, etteivät ne juurikaan tee mitään, ne kannattaa kylmästi vain leikata pois. Ruukussa on rajallinen määrä tilaa ja puu saa siitä enemmän irti nuorilla juurilla.

Eli limoviikuna todellakin näyttäisi pitävän sörkkimisestä. Ja vaikkei se pitäisikään, niin sitä on melkein pakko tehdä sitä, sillä ainakin vanhempieni yksilö kasvaa aina juuri sieltä, mistä sen ei tahtoisi. Se mieluiten kasvaisi sivusuunnassa, usein puskien kymmenittäin uusia oksia sen paljaaksi tarkoitetusta rungosta. Olen jatkuvasti nyppimässä lehden- ja oksanalkuja siitä ja kääntelemässä sitä, jotta se tuuheutuisi tasaisesti, eikä vain ikkunaan päin olevalta puolella. Koska haluaisin sen olevan hieman pitempi, joudun antamaan sen kasvattamaan runkojaan ja joudun siis myös punomaan niitä yhteen, jotta puu pysyisi yksirunkoisen näköisenä. Limoviikunan muotoilu on ikuisuusprojekti.

Tästä huolimatta hankin itselleni pienen limetinkirjavan limoviikunanalun (sen mistä oli kuva aiemmin) kun halvalla sain. Haluaisin tehdä silläkin jotain muotoilukokeiluja, mutten ole vielä päättänyt, että millaisia. Ajattelin ainakin pitää sen melko pienikokoisena, sillä tuossa vanhempien isossa rutjakkeessa on ihan tarpeeksi hommaa.

Hoitoleikkauksen ja runkojen punonnan jälkeen. Se on taas jonkin aikaa rujo, mutta elämä on ...

Lähteet hoito-ohjeille:











3 kommenttia:

  1. Tämäpä hauska postaus! (Pituus ei mielestäni haittaa, jos se on asiaa.) Allekirjoitan kyllä täysin sen, ettei surullisesti kituuttavaa, silloin tällöin elonmerkkejä osoittavaa, mahdollisesti vielä traagista taustaa omaavaa huonekasvia ole helppo heittää pois. Oikeastaan en ole ikinä onnistunut siinä ennen kuin viimeinekin elonmerkki on kuukausia sitten kuihtunut.

    (Kirjoitin muuten ihan vähän aikaa sitten juuri tästä aiheesta, kun enkelinsiipemme suoritti välikuoleman, mutta heräsikin sitten taas henkiin oltuaan jonkin aikaa ihan omissa oloissaan: http://viikarivartti.blogspot.fi/2016/05/enkelinsiiven-elamanhalun-menetys-ja.html)

    Limoviikunan sinnikkyys on kyllä todellakin omiaan pahentaman sitä, että kasvi kituuttaa helposti rumana ja ronottavana nurkissa vuosikausia. Ei sitä voi poiskaan heittää, kun se ei ole vielä kuollut. :D

    Itse haluaisin voida hankkia limoviikunan, koska pidän puista ja harva huonekasvi kasvaa varsinaisesti puun muotoiseksi. Nimenomaan allergian takia en kuitenkaan voi. Ehkä ei kuitenkaan pitäisi harmitella, sillä meillä olisi varmasti juuri vääränlaiset olosuhteet sille. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen sen verta kiintymätön, että minun on melko helppoa heittää pois huonovointinen kasvi (kunhan jaksan vaivautua viemään sen ulos), mutta opettelen jatkuvasti armollisemmaksi, ainakin epätavallisten kasvien kanssa. Olen nimittäin nähnyt saniaisten joskus elpyvän useiden kuukausien näennäisen elottomuuden jälkeen.

      Kunnon puumaisia huonekasveja ei tosiaan ole mitenkään runsaasti, ainakaan jos ei halua maksaa itseään kipeäksi sellaisesta. Itse aina kuolaan isoja muotoiltuja Polysciaksia kun näen niitä myynnissä, mutta ne tosiaan maksaa vähintään 100-300 € kipale tai jotain.

      Poista
    2. Kiintymättömyys on ehkä lopulta parempi kuin liiallinen kiintymys. Vaikka joskus huonokuntoinen tai jopa kuolleen oloinen kasvi voikin yhtäkkiä herätä uudestaan henkiin. :D

      Totta. Polyscias olisi todella upea keskellä olohuonetta, mutta hinnat ovat aika suolaisia.

      Poista