Sitten muistin: minähän olen löytänyt kerran albiinokasvin. En ole varma, miten onnistuin unohtamaan sen – ehkä siksi, että se oli pienoinen pettymys vaikka se olikin tosi jännää? Viikkoja aiemmin olin kävelyllä ja näin usean metrin päässä tienpientareella jotain, mikä näytti valkoiselta tähkältä. Innostuin heti, sillä se näytti etäältä lempikukaltani, mäntykukalta! Kun kyykistyin tarkastelemaan sitä lähempää, totesin kuitenkin, että en ollutkaan päässyt näkemään mäntykukkaa ensimmäistä kertaa livenä, vaan että se on jokin kasvi jolla on ihan lehdetkin. Keltakannusruoho, itse asiassa.
Ajattelin, että onhan tämäkin ihan kiva yllätys, mutta varmaankin lyhytikäinen sellainen. Eihän sillä tosiaan ollut lehtivihreää, millä yhteyttää tai mitään. Otin kalpeasta rehusta muutaman epäselvän kuvan tyhmäpuhelimeni perunakameralla ja laitoin paikan muistiin siltä varalta, että jaksaisin vaikka myöhemmin sinä päivänä käydä siellä ottamassa kasvista kuvan paremmalla kameralla. Tämän kuitenkin unohdin täysin.
Kunnes luin punapuuartikkelin, tietysti. Sen rohkaisemana käväisin tänään katsomassa, että mitä albiinokannusruoholle kuuluu – oliko se jo kuihtunut vai sinnittelikö se vielä? No ...
Siellä se oli ja näytti vieläpä aloittelevan kukintaa. Todella jännää, että vaikka siinä ei näyttänyt olevan yhtään vihreää, sen kukat näyttivät yhtä keltaisilta, kuin sen naapureiden avautumassa olevat nuput. Mitenköhän tämä on selvinnyt elossa näin kauan? Kannusruohot ilmeisesti kykenevät lisääntymään maavarresta, joten ehkä se on syntynyt sporttaamalla ja on edelleen kiinni emokasvissaan, saaden siltä ravinteita. Joka tapauksessa todella erikoinen näky. Mun ensimmäinen oikean elämän shiny.
Jännää!
VastaaPoistaUpea löytö!
VastaaPoistaVE