torstai 17. syyskuuta 2015

Mutku mä haluun: Cyrtomium falcatum, mahoniasaniainen

Missä ovat mahoniasaniaiset? Minusta tuntuu että minun olisi pitänyt jo löytää jostain sellainen. 


Mahoniasaniaisen kestävyyttä huonekasvina ylistetään melkein jokaisessa esittelyssä jonka olen siitä lukenut. Kyseessä ole myöskään mikään uusi lisäys viherkasvien maailmaan: vuosina 1985-1991 julkaistuissa Kukkiva kotini -kasvikorteista löytyy maininta että mahoniasaniaista ”on myytävänä lähes koko vuoden”, joten se lienee jossain vaiheessa nähnyt saniaisten mittapuulla melkoista suosiota. Siksi tuntuukin oudolta etten muista ikinä missään nähneeni sellaista myynnissä, tosin enpä ole hirveän kauan sellaista aktiivisesti etsinyt.

Huonekasveissa on tietysti muotivirtauksia ja saniaiset näin ylipäätänsäkin ovat aika harvoin ”in” joten usein saa olla kiitollinen että löytyy edes kaarisulkasaniaisia. Kysynnän lisäksi kasvin saatavuuteen vaikuttaa se, kuinka helppo kasvia on tuottaa nopeasti ja halvalla ja näemmä mahoniasaniainen ei ole niitä nopeimpia lisättäviä saniaisia. Se ei levittäydy kovinkaan tehokkaasti juuresta joten voi ilmeisesti kestää vuosia ennen kuin juuripaakun voi jakaa – kenties tässä on osasyy siihen miksei sitä näy kovinkaan paljoa myynnissä. En ole varma kuinka suuret valmiudet huonekasvien tuottajilla on saniaisten lisäämiseen itiöistä.

Mahoniasaniaisen poissaolo on joka tapauksessa harmi. Kiiltävine, terävine lehtineen se todellakin muistuttaa hieman mahoniaa ja jos se on todellakin yhtä kestävä kuin sanotaan, se olisi mukava lisäys paikkoihin joissa muut saniaiset eivät välttämättä viihdy.


Hoito-ohjeet:

Valo: kirkas hajavalo tai kevyt varjo.

Kasvualusta: Turpeensekainen mutta hyvin vettä läpäisevä. Mahoniasaniaista on varottava istuttamasta liian syvälle kasvualustaan sillä sen lehtiruusukkeen tyvi on herkkä mätänemään.

Astia: ei erityissuosituksia.

Kastelu: Kasvualustan on pysyttävä kosteana. Yllämainitun mätänemisvaaran takia on hyvä harjoittaa altakastelua.

Lannoitus: Puolita lannoitteen ohjeen mukainen annos ja lannoita kuukausittain tai harvemmin keväästä syksyyn.

Ilmanlaatu: Pitää korkeasta ilmankosteudesta mutta sanotaan sietävän kuivaa ilmaa harvinaisen hyvin saniaisten mittapuulla. Ilmanvaihtuvuuden tulee olla hyvä.

Lämpötila: viihtyy viileässä.

Pintahuolto: ei suosituksia.

Talvetus: talvilevon aikana kastelua voi vähentää.

Lisääminen: jakamalla tai kasvattamalla itiöistä.


Lähteet hoito-ohjeille:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti