keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Ristin sinut zetaksi

Nyt tärppäsi! Kukkatalolta sai kolme pientä viherkasvia hintaan 4,95€ ja valikoimaan kuului monenlaisia saniaisia – kuinka olisin voinut vastustaa? Varsinkaan kun joukossa oli sellainen saniainen, jonka suvusta minulla on vain harmaa aavistus:

Hmm, kukahan se sinä mahdat olla?

Lehdyköiden muodosta, lehtien avautumistavasta, lehtiruodista, sekä tyvestä tulee mieleen jokin härkylä (Polystichum) mutta lehdet ovat kovin ohuita ja hentoja. En myöskään kuvahaulla löytänyt mitään huonekasvina pidettävää härkylää joka ihan vastaisi tätä. Lehden yleisestä muodosta tulee mieleen sanikat (Pteris) ja alvejuuret (Dryopteris). Toisaalta, tämä vaikuttaa siltä kuin se saattaisi olla itiöistä kasvatettu taimirykelmä, joten kaikki nämä kaikki piirteet, joistä yritän tunnistaa sitä, saattavat muuttua. Minusta tuntuu että sitten kun pääsen tarkkailemaan sen lehtiä avautumisen alusta lähtien ja näen itiöpesäkkeitä, tästä tapauksesta tulee vähän selvempi, mutta siihen asti se olkoon se mysteerisaniainen Z, jota olen etsiskellyt X:n ja Y:n kaveriksi.

Toinen mukaan tarttunut on vanhahko tuttu.


SINÄ.

No eikös se ole se usein Pteris aspericauliksen nimellä myyty sontiainen jolle terraario-olosuhteet eivät kelvanneet. Kokeillaan nyt sitten uudestaan kasvilampun alla kasviryhmän keskellä, vesitarjottimen yläpuolella. En odota siltä mitään ihmeellistä, toisin kuin kolmikon viimeiseltä yksilöltä ...


Tätä saniaista myydään sekä nimellä Arachniodes simpilicior 'Variegata' että kirjavalehtisenä nahkasanikkana, mutta kallistun tähän asti näkemäni perusteella Arachniodesiin. Komea saniainen se joka tapauksessa on ja sen pitäisi olla kohtuullisen helppohoitoinen, vaikkakin hidaskasvuinen saniainen.

Ajattelin laittaa joko Z:n tai Arachniodesin terraarioon jos mähkät eivät lähde toipumaan, mutten vielä ole päättänyt, että kumman niistä ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti