Sipuleista puheenollen

Olen jonkin aikaa kytännyt Ebaytä sillä ajatuksella, että tilaisin sieltä ensin jonkin melko halvan ja riskittömän kasvin, sitten jonkin itseäni vähääkään kutkuttavan Saintpaulian taimen, kun siellä niitä tuntuu olevan aika iso valikoima aina myynnissä. Olen nimittäin päättänyt yrittää vähän päästä gesnerioiden pään sisälle, vaikka niistä en ihan hirveästi perustakaan. Tämän innoittamana tein kaksi hankintaa:

Ylläolevat sipulit ovat eräänlaisia kaarililjoja: Cyrtanthus mackenii 'Cream White'. Olen halunnut jotain vaaleakukkaista ympärivuotisesti vihreää kaarililjaa, joten olen jonkin aikaa parisen kertaa kuussa tarkistanut, onko niitä Ebayssä siedettävään hintaan. Sipulit tulivat melko nopeasti, eikä minulla ole erityistä valitettavaa niistä tai toimitustavasta. Toivottavasti ne kasvavat hyvin.

Alempana oleva nukkapuska taas on neilikkakuparilehti, Alsobia dianthiflora. Se on minusta ulkonäöllisesti yksi kivoimpia karvalehtisiä gesnerioita sen pienten ja viehättävän heleänvihreiden ja suonikuvioisten lehtien ja rönsyävän kasvutavan ansiosta. Siitä en maksanut muuta kuin toimituskulut, sillä se tuli vaihdossa toiselta harrastajalta.

Mitä taas siihen Saintpaulia-hommaan tulee, niin olen vähän sormi suussa lajikkeen suhteen. Jotta innostuisin sen verta minulle aina niin epäinspaavien Saintpaulioiden hoidosta, että saisin itseni sitoutumaan siihen vapaa-ajallani, lajikkeen tulisi miellyttää minua. Olisi myös ehkä kiva, jos se olisi myös äitini makuun, sillä ajattelin tyrkätä kasvin hänen hoteisiinsa, kun olen mielestäni onnistunut sen kasvatuksessa – kukintoon asti pääseminen on varmaankin ihan ok virstanpylväs.

Minun makuuni ollakseen Saintpauliassa pitäisi olla melko pienet ja mieluusti keskivihreät tai vaaleammat lehdet ja kasvin kasvutapa pitäisi olla joko rönsyävä tai erittäin tiivis ruusuke. Vähiten rumia santtujen kukkia ovat minusta väriltään haaleat ja muodoltaan kellomaiset tai kerrotut. Äidilleni taas lienee tärkeintä se, että kukinnot ovat runsaita eivätkä väriltään vihreitä tai murrettuja tummansinisiä, tummanpunaisia, tai mitään siltä väliltä. Eivätkä epäsäännöllisen läikikkäitä. Mitä nyt olen nimellisiä lajikkeita pistänyt muistiin, niin aika jees olisivat minusta mm. 'Bridal Lady', 'Chantaspring', 'Persian Lace', 'Broadway Star' ja 'Pink Mint'. Pink Mintiä ja Chantaspringiä olen nähnyt Huuto.netissäkin myynnissä, joten jos en löydä ennen pitkää mitään "jännää" halvalla Ebaystä, saatan hankkia jotain noista ihan kotimaan puolelta.

Lopuksi: tämä nyt ei mitenkään liity äskeiseen, mutta minulla on kolmas hankinta. Arvaa kuka tuli takaisin?

Titanopsis calcarea <3

Tätä löytyy ilmeisesti nimettömänä ihmeenä kahden ja kolmen euron mehikasvisekoituksista kun tähdet ja planeetat ovat sopivasti linjassa tai jotain.

Sipuleita itkettää

Ei ole kauheasti inspannut tämä kevätsää. Tuulta, räntää, lunta, rakeita. Niin, niin paljon rakeita.

Turhaan mulkoilet, kissa. En minä tätä tehnyt.

Loisikan paluu: The Son of Loisikka

Taas pihahommissa löytyi hyönteisissä loisivan sienen kaappaama kiitäjäinen!

Vinkee.

Puutarhatarkastajan kierros

On ollut sen verta kalseaa ja tuulista, ettei kenenkään ole tehnyt mieli olla ulkohommissa. Ei edes uskollisesti lähes kaksi vuosikymmentä palvelleen puutarhatarkastajan. Tänään oli vihdoin sen verta lämmintä, että käytiin tavallisella valvotulla tarkastuskierroksella. Tarkastettua tulivat muun muassa ...

Säkit.

Letku.

Ämpärit.

Kukkalaatikot ...

Seinustan rikkaruohot. (Tulppaanit olivat vain tiellä.)

Ja lopuksi: etäällä käppäilevä naapuri.

Tämä tarkastus piti tehdä hyvin huolellisesti.

Siniritariyökkönen Suomen kansallisperhoseksi!

Unohda jo kuntavaalit: tämä on vuoden tärkein äänestys. Neljäs toukokuuta päättyvässä äänestyksessä valitaan Suomelle satavuotis– …vuotensa… kunniaksi oma kansallisperhonen! Ja kyllä minusta sinun kannattaisi äänestää juuri siniritariyökköstä. Se edustaa minusta Suomea erinomaisesti niin hyvässä kuin pahassa. Annas kun kerron miksi!

Että sellainen kevät

Syntymiä ja elpymisiä

Tuosta saniaisten elvyttämisestä tuli muuten mieleen, että ei saniaista välttämättä kannata heittää pois vaikka se olisi mennyttä kamaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikka "antennisaniainen" (Doryopteris sp.).

Tämä saniainen oli kuollut. Hyvin, hyvin kuollut. Siinä ei ollut jäljellä mitään elvytettävää. Mutta, näetkö tuon vihertävän jutun tuossa kasvualustan pinnalla? Se ei ole levää.

Tältä sama ruukku näyttää usean kuukauden muovihupun alla oleilun ja sillointällöisen sumuttelun jälkeen. Ei ole harmainta havaintoa, ovatko näistä jotkin antennisaniaisen alkuja, mutta jotain saniaisia siinä on alkanut kasvamaan alkeisvarsikoista. Antennisaniaisen lisäksi itiöitä tuottivat ainakin mahoniasaniainen Cyrtomium falcatum ja adiantumi Adiantum hispidulum.

A. hispidulumista puheenollen ...

Se on nähnyt parempia päiviä, mutta se on yhä elossa. Sille kävi oikeastaan juuri niin kuin arvelinkin, että sille kävisi: kun toin sen kesäulkoilusta sisälle, se otti siirrosta ruhtinaallisesti nokkiinsa. Marraskuinen masennuksen aallonpohja ja siitä seurannut kasvien laiminlyönti ei yhtään edesauttanut sopeutumista. Onneksi se on nyt kevätauringon vaikutuksesta on alkanut huomattavasti piristymään.

Toinen talvileponsa näkyvästi lopettanut saniainen on hirvensarvi. Se on ollut yllättävän siivosti: pahimpaan aikaan se kuihdutti pari lehteä, mutta muuten se ei ole kauheasti häiriintynyt kuivista kausista. Nyt se sitten pykää sekä "sarvea" että "kilpeä" samanaikaisesti.

Mitäs muuta ... No, vähän kaikesta mahdollisesta osumaa ottanut keltainen piikkikruunu (Euphorbia milii) jatkaa tervehtymistään. Se ei tosin edelleenkään ole kovin vankasti juurtunut, joten se pysyy kunnolla pystyssä vain kiveen nojaten.

Toinen kovaonninen tyräkki on myös hyvässä kasvussa The Härmäpocalypsen jäljiltä. Mehipolvi Arskan (Euphorbia tithymaloides) tuoreet lehdet ja varret ovat härmättömiä eikä mitään tautisuuteen viittaavia epämuodostumisia ole tapahtunut. Aikaisempien vuosien virheistä oppineena en tänä vuonna vie Arskaa ulos, koska se valonlähde, jonka mukaan se on nimetty, ei näyttäisi sopivan sen kirjaville lehdille varjoisimmassakaan pihan kolkassa.

Joko tänä vuonna kasvaisit kunnon puskaksi, Arska-rukka?

Milloin saniainen on menetetty?

Partarankasaniainen, Dicksonia antarctica.

Saniaisesta voi olla viheliäisen hankala sanoa, että onko sillä vielä mahdollisuus tervehtyä vai ei. Luulisi tietenkin, että huonekasvista puhuttaessa se on pelkällä vilkaisullakin helposti pääteltävissä viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole enää yhtään vihreää jäljellä, mutta eihän elämä tietenkään niin yksinkertaiseksi sitä ole tehnyt. Saniainen, jossa ei näy enää mitään vihreää maanpäällistä osaa saattaa vielä hyvinkin lähteä kasvuun – näin on tapahtunut monelle minun saniaiselleni. Se (yleensä) vihreä maanpäällinen höskä, joka on kaikista näkyvin osa, kun sattuu olemaan saniaisen lehdistö, siinä missä varsinainen varsi, joka voi olla kaikkea muuta kuin vihreä, joko levittäytyy maanmyötäisesti tai on maan alla, ellei kyseessä ole esim. rankasaniainen tai saniaispuu.

Elvytys vai ruumiinavaus?

Ärsyttävää kyllä, saniainen voi toki myös olla vihreä ja olla silti eloton tai ainakin hyvin lähellä henkensä heittämistä. Joillain lajeilla on jäykät ja vahapintaiset lehdet, jotka pitävät hyvin muotonsa ja värinsä – tyvi voi olla melkein laho ilman että sitä ehkä huomaa jäljelläolevista lehdistä. Tätä mahdollisuutta jouduin pohtimaan, kun viime marraskuussa tarkastelin toista mahoniasaniaistani (Cyrtomium sp., mahdollisesti fortunei) ja totesin, että suurin osa lehdistä oli itse asiassa pystyyn kuivuneita ja tuoreetkin lehdet lakastumisvalmiin oloisia.

Niinhän ne pienimmätkin lehdet siitä pian lakastuivat, mutta päätin silti antaa kasville mahiksen kevääseen saakka. Olin melko varma, että se nimittäin oli vielä kykeneväinen toipumaan. Minulla on muutamia toimenpiteitä, joilla erottelen jyvät akanoista, sillä ei nyt minuakaan kiinnosta hoivailla kuukausitolkulla jotakin, joka saattaa paljastua vain ruukulliseksi multaa ja lahoavia saniaisenjäänteitä. Jokin roti sentään.

Pääsiäisyksisirkkaiset & "apilat"

Yörgh, pääsiäinen.

Vanhempani harrastavat jonkin sortin pääsiäistä tai ainakin pääsiäiskoristelua, minä en, tai en ainakaan omaksi ilokseni. Vanhempien iloksi osallistuin koristeluun piffaamalla ruukutetut narusissit ja helmililjat.

On nääkin kai jotain.

Rairuohoa ei kukaan laittanut kasvamaan tänä vuonna. Ihan hyvä niin minusta sillä on täällä sisällä vihreää ilmankin lautasellisia vihreitä siimoja. Ja jos on pakko olla jotain heinämäisiä yksisirkkaisia kasveja pääsiäisenä, niin on täällä näitä sipulikasveja ... Sipuloivia kasveja? Kiinansipuli, Allium tuberosa, on ihan ehta sipuli, mutta Sparaxis elegans, eräänlajinen harlekiinikukka, ei ole. En ole ollenkaan varma, kukkivatko Sparaxikset ensimmäisenä vuonna, mutta aina voi toivoa. Haluaisin nähdä S. elegansin kukkia livenä, ne kun ovat melko jännän värisiä.

Ohkaisemmat ovat kiinansipuleita, leveälehtisemmät harlekiineja.

Tämä nyt ei ehkä erityisesti liity pääsiäiseen, mutta apilamaisista kasveista tulee keväinen fiilis ja niitä on tällä hetkellä sitten ihan runsaasti. Liian aikaisin idätetyt kirjonivelvirnat (Securigera varia) ovat kasvaneet aika lailla mukisematta aina vain isommiksi puskiksi, onnenkäenkaalit (Oxalis tetraphylla) puskevat lisää epämuodostuneita, lamoavia lehtiä ja Kennedia microphylla -korallipapujen ensimmäiset, erehdyttävän apilamaiset aidot lehdet ovat avautuneet.

Haluatko muuten nähdä maailman hienoimman onnenkäenkaalin?

Kääntäminen ei sitten ollutkaan hyvä idea.

No, hyvät pääsiäiset heille, jotka sitä juhlivat. Minä edelleen mietin, että olisiko paikallaan jonkin oman perinteen vakiinnuttaminen tähän tilalle. Taimenkouliaiset? Se yksi päivä vuodesta, jota varten sallin itseni ostaa lihatiskiltä kaninlihaa ja teen kanipaistia? Enpä tiedä.

Edelleenkään ei naurata

Tässä on ollut pienoinen kiirus. Heti kun lumet jokseenkin sulivat, pihasta kaadettiin kaksi koivua ja sen jälkipyykkiä riittänee vielä jonkin aikaa.

2.4.

13.4. eli tänään. Tai eilen. Kirjoittaessani tätä on keskiyö.

Tästä aiheutui minulle kohtuullisesti päänvaivaa. Olin tarjoutunut maksamaan siitä, että ammattilaiset kaataisivat puut, sillä nämä ketaleet olivat melkoisen lähellä voimalinjoja ja isäni alkuperäinen idea oli kaataa puut ihan itse, mikä ei minusta mitenkään kuulostanut hyvältä idealta. Sen sijaan isäni sitten kilautti jonkun tuttunsa tänne ja he sitten yhdessä kaatoivat puun sillä aikaa kun en ollut katsomassa ... Ja katkoivat tarkoin vaalimani mustaseljapensaat, koska kahta noin metrin korkuista pensasta, joiden ympärillä on ruhtinaallinen kerros katetta, on mahdotonta huomata ja vaikka ne huomaisikin, niin miten niistä olisi muka mahdollista arvella, että niiden päälle ei saisi kasata painavia koivupölkkyjä? Että se nyt kai sitten tämänvuotisestakin seljojen kukkimisesta ja kukintojen keräyksestä mehu- tai teetarpeiksi.

Ulkona puutavaran kanssa puuhastelun lomassa olen myös muuten hieman sörkkinyt haastavammanpuoleisten talvehtijoiden maanpäällisiä kasvustoja. Hämysormustinkukka (Digitalis obscura), hirvenkieli ja oletettu ruska-alvejuuri eli mysteerisaniainen Z näyttävät kaikki olevan pehmentyneitä ja vedestä litiseviä, eli kohtalaisella todennäköisyydellä mennyttä kamaa. Hämysormustinkukasta tullee kaikista pahin morkkis, mikäli yksikään taimista ei nouse. Ne olivat ulkonäöllisesti juuri se kasvi, mitä oltaisiin kaivattu siihen penkkiin, johon istutin ne.

Loput takapakit ovat tapahtuneet siemenrintamalla. Ensinnäkin, menin tiputtamaan lattialle ruukun, johon olin kylvänyt Dorstenia crispan siemenet. Kaavin mullat lattialta ja epätoivoissani ensin seuloin mullan pikkiriikkisten siementen varalta ja sitten levitin mullat mahdollisimman ohuelti toisiin ruukkuihin, mutta en ole varma nouseeko tuolta yhtikäs mitään.

Ehkä siemenet ovat jossain tuossa seassa ja tarpeeksi pinnalla, ehkä eivät.

Vanha Dorstenia crispani, jonka tilalle uusien taimien piti tulla, taasen on yhtä surkea näky kuin ennenkin, enkä ole varma onko siitä eläjäksi. Siispä heti kun vahinko siementen kanssa oli käynyt, katsoin, että olisiko Plantamiralla vielä niitä myynnissä, jottei niitä tarvitsisi tilata taas ulkomailta. Eipä ollut, tai siis ... Plantamira on ilmeisesti lopettanut. Minulla oli suunnitelmissa vielä tehdä sieltä tilaus tänä keväänä, että. Juu. Eipä kai sitten. Jonkinmoisen haeskelun jälkeen totesin, että muut asiat saan kyllä tilattua ulkomailta jos todella, todella kaipaan niitä, mutta Plantamiran myymien Cyrtanthus maackeniin sipulit tai siemenet eivät niin helposti hoidukaan.

Toiset melkeinpä menetetyt tapaukset ovat Pachypodium baronii var. baroniin ainoat kaksi itäväistä.

Mikä ihme teitä vaivaa?

En oikein tiedä, mikä on mennyt vikaan. Suurin osa siemenistä homehtui ja siinä missä näillä kahdella vaikutti olevan ihan hyvä alku, ne eivät vain suoristu tai avaa sirkkalehtiään tuon enempää. Ne alkavat myös vaikuttamaan vähän nahistuneilta ja sairaalloisen värisiltä.

Ikikuuruohon (Lunaria rediviva) kanssa taas kävi ihan puhdas erehdys. Muistin, että ne kylvetään keväällä suoraan kasvupaikalle, mutta muistin väärin, varmaankin siksi, että kesäkuuruoho voidaan kylvää juurikin tuolla tavalla. Ikikuuruoho olisi kaivannut kylmäkäsittelyn, minkä tajusin ihan liian myöhään tarjotakseni sellaisen ulko-olosuhteissa. Aloitin siis käsittelyn täällä sisällä pussikylvönä, vain saadakseni vaivani palkaksi pussillisen homeisia siemeniä. Erotin niistä terveimmät ja laitoin uuteen pussiin, mutta epäilen, ettei niistä ole eläjiksi.

Viimeisenä ja vähäisimpänä, en ole saanut orvokin siemeniä itämään, en pussikylvönä enkä ohjeiden mukaan suoraan ruukkuun kylvettynä. Äidilläni on joskus ollut ihan sama ongelma, emmekä me kumpikaan ole varmoja, että mikä on mennyt pieleen.

No, kyllä se taas tästä, onhan näitä vähemmän ongelmaisia täällä vaikka kuinka kompensoimassa näitä menetyksiä, mutta on silti pettynyt olo. Eikä tuo vähintään viikoksi palaava kylmyys muuten yhtään piristä tai kannusta tsemppaamaan noiden ulkohommien suhteen.

Mua ei naurata

Minä en harrasta aprillipäivää, joten se on nyt sitten sitä samaa paskaa tälläkin kertaa kuin normaalisti. Tämänkertainen murheenkryyni on ollut vanhempieni muutama vuosi takaperin tarjouksesta heräteostoksena hankittu jalopelargoni, joka ei ole tervehtynyt leikkuusta ja lannoitusen lisäämisestä kuten edelliskeväänä, vaan on itse asiassa mennyt huonompaan suuntaan. Ihmekös tuo, ajattelin, koska kyseinen pelargoni on ollut viimeiset kaksi vuotta pihalta kaavitussa hiesussa, johon on vain kaadettu vettä ja tökätty lannoitetikkuja. Tämä kukka-automaatin virkaa toimittanut pelargoni kun ei ole ollut mitenkään rakas minulle, eikä se ole vaikuttanut olleen kovin rakas vanhemmillenikaan, joten en ole kauheasti vaivautunut sen eteen.

Olisi ehkä kuitenkin pitänyt edes vähän tarkastella sen juuria jossain vaiheessa. Multapaakusta nimittäin paljastui samanlainen ihana ylläri kuin piikkikruunusta.

Pussi.