Milloin saniainen on menetetty?

Partarankasaniainen, Dicksonia antarctica.

Saniaisesta voi olla viheliäisen hankala sanoa, että onko sillä vielä mahdollisuus tervehtyä vai ei. Luulisi tietenkin, että huonekasvista puhuttaessa se on pelkällä vilkaisullakin helposti pääteltävissä viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole enää yhtään vihreää jäljellä, mutta eihän elämä tietenkään niin yksinkertaiseksi sitä ole tehnyt. Saniainen, jossa ei näy enää mitään vihreää maanpäällistä osaa saattaa vielä hyvinkin lähteä kasvuun – näin on tapahtunut monelle minun saniaiselleni. Se (yleensä) vihreä maanpäällinen höskä, joka on kaikista näkyvin osa, kun sattuu olemaan saniaisen lehdistö, siinä missä varsinainen varsi, joka voi olla kaikkea muuta kuin vihreä, joko levittäytyy maanmyötäisesti tai on maan alla, ellei kyseessä ole esim. rankasaniainen tai saniaispuu.

Elvytys vai ruumiinavaus?

Ärsyttävää kyllä, saniainen voi toki myös olla vihreä ja olla silti eloton tai ainakin hyvin lähellä henkensä heittämistä. Joillain lajeilla on jäykät ja vahapintaiset lehdet, jotka pitävät hyvin muotonsa ja värinsä – tyvi voi olla melkein laho ilman että sitä ehkä huomaa jäljelläolevista lehdistä. Tätä mahdollisuutta jouduin pohtimaan, kun viime marraskuussa tarkastelin toista mahoniasaniaistani (Cyrtomium sp., mahdollisesti fortunei) ja totesin, että suurin osa lehdistä oli itse asiassa pystyyn kuivuneita ja tuoreetkin lehdet lakastumisvalmiin oloisia.

Niinhän ne pienimmätkin lehdet siitä pian lakastuivat, mutta päätin silti antaa kasville mahiksen kevääseen saakka. Olin melko varma, että se nimittäin oli vielä kykeneväinen toipumaan. Minulla on muutamia toimenpiteitä, joilla erottelen jyvät akanoista, sillä ei nyt minuakaan kiinnosta hoivailla kuukausitolkulla jotakin, joka saattaa paljastua vain ruukulliseksi multaa ja lahoavia saniaisenjäänteitä. Jokin roti sentään.

Mysteerisaniainen X ja sen lehdenalkuja.

Ensinnäkin, katkaisen oireilleesta saniaiset selkeästi kuolleet lehdet niin läheltä niiden tyveä kuin uskallan. Jos jäljellä on lehtiä, joista en ole ihan varma, että ovatko ne kuihtuneita tai kuihtumassa, tunnustelen ja taivuttelen niitä varovaisesti sekä koetan repäistä jostakin lehdestä pientä palaa, jos raaskin. Ovatko lehdet pehmeän lötköjä, rapeita ja helposti murentuvia ja katkeavia, tai kenties sitkeitä, kuin nahkaa? Jos ovat, niistä ei välttämättä ole eläjiksi ja niiden voi odottaa lakastuvan tai törröttävän paikallaan kunnes ne ovat ruskeita. 

Jos auenneita elävän oloisia lehtiä ei ole, etsin lehdenalkuja, olivat ne sitten pieniä vihreitä lonkertoita tai vaikka oranssinruskeita karvamykeröitä – riippuu aina lajista. Jos saniainen yrittää tehdä uusia lehtiä, se on tietysti hyvä merkki, sillä selkeästi se silloin ainakin yrittää pysyä elävien kirjoissa. 

Mysteerisaniainen Y.

Mikäli lehtiä ei ole lähtenyt avautumaan, sörkin hieman saniaisen tyveä: jos tyvi on suomujen tai jonkin muun hötön peittämä, nypin sitä varovaisesti irti jos se lähtee helposti irti ja katson mitä sen alta paljastuu. Jos sieltä löytyy jotain kiinteää ja vihertävää, valkoista, tai kellertävää, siellä on todennäköisesti jotain elävää, joka odottaa sopivia olosuhteita lähteäkseen uudestaan kasvuun. Jos esimerkiksi on talvi, saniainen saattaa hissukseen venailla, kunnes valoa on enemmän.

Mikäli tässäkään vaiheessa ei vieläkään ole paljastunut elonmerkkejä, jäljelle oikeastaan jäävät vain juuret. Parhaassakin kunnossa olevan saniaisen juuret saattavat olla hyvin epämääräisen ruskeat ja huopiintuneen näköiset tai sitten ohutta, lähes mustaa rihmaa, mutta tuoreessa kasvussa olevat juurien päät ovat usein eri värisiä. Tavallista on, että ne ovat vaaleita sekä jokseenkin läpikuultavia ja ihan kärjessä on usein häivähdys keltaista. Jos juuripaakusta löytyy ilman (huom: ilman!) kaivelua kasvussa olevia juurenkärkiä, saniainen ei vielä välttämättä ole ihan laho. Huonokuntoisen mutta eläväksi epäillyn saniaisyksilön juuripaakkua tuskin kannattaa lähteä hajottamaan, sillä se saattaa viedä raukalta viimeisetkin mehut.

Pteris dentatan juuret.

Lopuksi, aina voi kokeilla, mitä tapahtuu kun saniaisen kastelee. Lorautan yleensä elottomalta näyttävälle saniaiselle vettä ja seuraan erityisen tarkasti sitä, miten nopeasti kasvualusta kuivuu. Kasvualustan kuivuminen pelkästään pinnalta haihduttamalla on yleensä hyvin hidasta, joten jos kasvualusta ei pysy kosteana kovinkaan pitkiä aikoja, joku on kotona. Sitä, että nouseeko kasvualustasta jossain vaiheessa lepotilaan vaipunut saniainen, ei taas sitten oikein voi tietää muuten kuin pitämällä kasvualusta valoisassa paikassa ja pitämällä se vain hitusen kosteana. Muista, että lehdetön saniainen ei haihduta enää yhtä paljon vettä kuin tavanomaisesti ja liiallinen vesi sekä puutteellinen ilmansaanti ovat lepotilassa olevan saniaisen surma.

Näin pienet oli kaarisulkasaniaisella.

Jos taasen kovinkin moni näistä piirteistä pätee saniaiseen, alan valmistelemaan kuolinilmoitusta …

- juuripaakussa ei näy yhtään kasvussa olevaa juurta.
tyvi on kauttaaltaan ruskea ja pehmeä eikä sitä voi sörkkiä ilman että se hajoaa käsiin.

- kasvualusta ei tahdo kuivua kun sen kastelee.

- kasteltu kasvualusta haisee vahvasti sienelle.

- harsosääskiparvi ilmaantuu haaskalle.

Mitä ikinä tekeekin kuolleen oloiselle saniaiselle, oli se elossa tahi ei, sen toipumisessa kestänee melko kauan jos se on toipuakseen. Ellei saniainen ole todella tärkeä tai ellei satu omaamaan hyvin pitkää pinnaa ja sopivasti valotilaa toipilaille, on ihan säästeliäs ratkaisu hankkiutua eroon pahasti riutuneesta yksilöstä. Mutta, koska on melko palkitsevaa saada aikaisiksi onnistunut elvytys, suosittelen silti kokeilemaan sitä langenneen saniaisen kanssa jos viitsii.

Boing!