perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kahden euron terraario

Kun käväisin kysymässä kirpputorilla vapaiden kirpparipöytien tilannetta, tein järisyttävän löydön: täysin ehjän muoviakvaarion/terraarion, joka maksoi vain kaksi euroa.

Koko: 40cm x 20cm x 20cm.

Luulin, että viimeistään pestäessä siitä paljastuisi esimerkiksi se, että se vuotaa kuin seula, mutta ei: siinä on päällisin puolin kaikki kunnossa pieniä käytön jälkiä lukuunottamatta. Tosin, jos siinä jokin kansi on joskus ollut, niin eipä ole enää.


Minun oli tarkoitus taas ottaa jokaisesta vaiheesta havainnollistava kuva, mutta kun pääsin tekemisen makuun, se unohtui. Sekoitin pohjamateriaalin piimaapohjaisesta paakkuuntumattomasta kissanhiekasta, kaktusmullasta, kookoskuidusta, sammalesta, hiekasta, kaarnahakkeesta ja ruukkusorasta sekä muotoilin sen lievän kumpareiseksi maastoksi. Otin kourallisen eläväisen oloista kamaa aiemman terraarion pohjalta ja heitin sen sinne joukkoon jotta sinne päätyisi vähän samaa eliöstöä. Karikkeen hakua pihamaalta tai metsästä nimittäin joutunee venaamaan lumien sulamiseen asti.

Muuta täytettä, kuten kiviä, longan-hedelmien kuoria, vanha peuransarvi (sekin kirpparilta ja sekin kahden euron hintainen), sekä tietysti kasveja löytyi omasta takaa. Terraarioon pääsivät pitsilehdet, siipisanikka, idänhärkylä, Peperomia prostratan pistokkaita, sekä yksi mysteerisaniais Y:n rönsyistä.

Lopputulos on minusta kohtuullisen miellyttävä. Terraarion täyttämisestä on nyt pari päivää ja harsosääskiä on ilmaantunut aivan vietävästi kuten viimekin kerralla, mutta oletan niiden populaation tälläkin kertaa polttavan ravinnonlähteensä sieltä minimiin ja romahtavan.

Ruskeat pallurat ovat kuivattujen longan-hedelmien kuoria.

Aikamoisen sotkun tosin sain aikaisiksi tämän kanssa puuhastellessa. Kissani ei yhtään auttanut sen korjaamisessa.

"Hei kissa, voisitsä kenties siir–" "En."

4 kommenttia:

  1. Hieno saniainen tuossa terraarion vieressä (kuva3). Mikä se on? Härkyläkö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kasvattanut sitä sillä oletuksella että se on Pteris dentata tai jokin muu Pteris. Sen takana kyllä on toinen idänhärkylä.

      Poista
  2. Onpa komea löytö! Tuota kun katselin, siirtyivät silmät kuin itsestään työpöydälleni ja huomasin pohtivani, että siihen sopisi vastaava terraario. Sun blogisi on kyllä meidän parisuhteen kannalta tuhoava, meistä toinen kun ei fanita täysillä ideoitani :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin hyvä blurbi. Saniaisten saattokoti – "Tuhoaa parisuhteita."

      Poista