torstai 31. maaliskuuta 2016

Mutku mä haluun: Lecanopteris spp.

Opin tätä artikkelia kirjoittaessa uuden sanan: myrmekofyytti. Eikö sano paljoa? (Jos sanoo: sori ...) No, suomalaisittain sen voi ilmeisesti korvata termein ”muurahaiskasvi” tai ”muurahaissuosija”. Myrmekofyytit ovat kasveja, jotka ovat kehittäneet sopeumia, joiden ansiosta yhteiselo muurahaisten kanssa käy kätevämmin. Yleisimät esimerkit, joihon olen nähnyt käytettävän esimerkiksi luontodokumenteissa, ovat muurahaisyhdyskunnan kotina toimivat akaasiat. Akaasian ontot piikit tarjoavat muurahaisille kodin, sen lehtihankojen läheisyydessä olevat nystyt tuottavat niille mettä ja lehtien kärkiin kasvaa nimenomaan muurahaisten käyttöön tarkoitettua naposteltavaa. Vastapalvelukseksi viiden tähden palvelusta muurahaiset taas puolustavat akaasiaa sitä syöviltä eläimiltä sekä oksilla kiipeileviltä köynnöksiltä.

Tämän artikkeli ei kuitenkaan ole akaasioista. Sen sijaan tahtoisin kertoa Lecanopteris-suvun saniaisista, jotka ovat nekin – kyllä, arvasit oikein – myrmekofyyttejä.

Ei kuvattuna: muurahaiset.

Kuten edellämainittu akaasia, Lecanopterikset tarjoavat muurahaisille asuintilat, mutta en löytänyt mainintoja ympäri kellon auki olevista mesibaareista, vaikka nektaarioita ilmeisesti löytyykin muilta saniaisilta. Niiden puuttuminen olisi ehkä ihan ymmärrettävää: jos minä kasvaisin Kaakkois-Aasian ja Uuden-Guinean sademetsissä puiden oksilla ja minun pitäisi nyhjäistä ravinteet periaatteessa tyhjästä, minäkin olisin säästeliäs vuokralaisille tarjottujen kylkiäisten suhteen. Se, että vaivautuisin kasvattamaan onteloita sisälleni jotta muurahaiset ilmaantuisivat paikalle toukkineen ja ulosteineen on jo aika pirun paljon vaadittu.

Niin joo, ja missäs päin saniaista nämä ontelot sitten ovat? Kuten myrmekofyyttisiksi kehittyneillä Microgramma-suvun saniaisilla (ent. Solanopteris), jotka ovat vähän niin kuin Etelä-Amerikkalainen versio Lecanopteriksista, muurahaisten asuintilat sijaitsevat maavarren sisällä. Ja voi pojat, olisivatkin nämä kolot näiden maavarsien oudoimmat piirteet! Minun oli kyllä erittäin vaikea päättää, että mitkä suvun edustajat maalaisin tätä artikkelia varten; pystyisinkö tekemään oikeutta kasalle pursotettua pikeä? Entä sulaneelle kaktusviikunalle? Hilseilevälle kaljurottaperunalle? Tälle, miksi ikinä sitä nyt kuvailisikaan? En ole tyytyväinen lajivalintoihini tahi työni lopputulokseen (en ikinä ole), joten suosittelen tekemään Lecanopteriksista kuvahaun tai pari. Ne ovat kaikki tosi jänniä.

"One opettelee maalaamaan sammalta."

Joka tapauksessa, muurahaiset siis pesiytyvät Lecanopteriksien maavarsien onkaloihin ja tuottavat kasvikodilleen lannoitetta. Mikä tästä järjestelystä oikein tekee siitä ihanteellisen huonekasvin? No, jos nyt rehellisiä ollaan, niin eivät Lecanopterikset yleensä olekaan mitään leppoisia huonekasveja, vaan itse asiassa melko vaateliaita, mutta syy tähän ei löydy niiden myrmekofyyttisyydestä. Kuten esimerkiksi huonekasveina joskus nähtävät pussiköynnökset (Dischidia), jotka myöskin ovat muurahaissuosijoita, ne eivät välttämättä tarvitse muurahaistalkkareita kunhan muut asiat ovat kondiksessa.

Nämä muut asiat ovatkin niitä vaikeita juttuja Lecanopteriksilla. Monien muiden epifyyttisten saniaisten tapaan, ne pitävät kovasti siitä, että ilma niiden ympärillä on kosteaa ja liikkuvaista. Jotkut Lecanopteriksia kasvattavat ovat raportoineet pystyvänsä kasvattamaan niitä sisätiloissa ilman terraariota, mutta pääsääntöisesti ehkä kannattaa olettaa niiden vaativan terraariossa, lasikossa, tai kasvihuoneessa järjestetyt erityisolosuhteet kukoistaakseen.

Erityisen helpoiksi, kokeiltavan arvoisiksi lajeiksi olen nähnyt ehdotettavan L. pumilaa, L. celebicaa, sekä sellaisia, joiden maavarsi on karvainen tai suomuinen, kuten L. crustacealla.

Tiivistelmä lukemistani kasvatusohjeista:

Valotila: kirkas hajavalo, ei suoraa auringonpaistetta.

Kasvualusta: Ilmeisesti näiden kanssa parhaiten menestyneet kasvattavat niitä joko karkeassa sammalta, turvetta ja kaarnaa sisältävässä seoksessa tai oksanpätkillä/muilla epifyyteille tarkoitetuilla kasvukalikoilla.

Astia: ei mainintoja.

Kastelu: Tästä on ristiriitaista tietoa – jotkut suosittelevat ajoittaista kasvualustan melko kuivaksi päästämistä, jotkut vannovat hyvin tasaisen kosteuden nimiin. Riippunee lajista ja ilmankosteudesta.

Lannoitus: hitaasti liukeneva lannoiterae (Osmocote) mainittu.

Ilmanlaatu: Ilmanvaihtuvuuden on parasta olla hyvä.

Lämpötila: Vaatimukset eri lajeilla vaihtelenevat, mutta mainintaa on siitä, että pääsääntöisesti lämpötilan pitäisi olla ainakin yli 15 Celsiusta. Mainintaa on myös melko tavallisessa huoneiston lämpötilassa (~23 Celsiusta) pitämisestä. Luonnossa Lecanopterikset kasvavat paikoissa, joissa päivälämpötila on 18-28 Celsiusta.

Pintahuolto: sumuttelu mainittu.

Talvetus: ei mainintoja.

Lisääminen: itiöt, maavarresta otetut pistokkaat, tai taivukkaat jotka on tehty antamalla maavarren kasvaa uuteen astiaan ennen katkaisua.

Erityishuomiot: saattavat vaatia terraarion, lasikon, tai kasvihuoneen kasvaakseen kunnolla.


Lähteet suosituksille:







2 kommenttia:

  1. Kuvasi ovat taideteoksia jokainen! Pidätköhän saniaisista juuri siksi, että ne ovat niin kuvauksellisia ja hauskoja piirtää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saniaisten piirtäminen on tuskaa! Varsinkin siksi, ettei minulla riitä kärsivällisyys maalata isoja kuvia muttei myöskään tarkkuutta maalata pieniä yksityiskohtia pienempiin kuviin! Tämä tekee pienilehdykkäisistä saniaisista hiton vaikeita.

      Poista