tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kasviharrastajapiireistä ja kasviblogeista

Tämä julkaisu kumpuaa lukuisista ärtymyksen lähteistä, joten se seikkailee vähän siellä sun täällä. Sen syntymän laukaisi se, etten ollut vähään aikaan tarkistanut seuraamiani kasviaiheisia blogeja ja porskutin uuden sisällön läpi vähän liian nopeasti. Uusien kuulumisten nälkä jäi päälle, joten toimeliaisuuspuuskassani ryhdyin selaamaan suomalaista huonekasvi- ja puutarhablogosfääriä sekä kasviaiheisia nettiyhteisöjä … Vain muistaakseni, miksen yleensä viihdy missään näistä lyhyitä osallistumispuuskia pitempää.

Oman lisänsä tähän liittyvään ärtymykseen tuo se, että masennustani hoitava henkilökunta tuntuu usein käsittävän väärin kasviharrastukseni sosiaalisen aspektin. Ai kävit kasvitapaamisessa miittaamassa muita kasviharrastajia? Juttelit jonkun tuttavan tutun kanssa puutarhanhoidosta ja sait kutsun uutta pihaa katsomaan? Hieno homma! Papukaijamerkki. Eikös tämä ole vähän niin kuin vertaistukea? Jatka samaan malliin.

Paitsi että … No, en koe saavani kasvipiireistä mitään mikä olisi lähelläkään vertaistukea. Hakeudun yleensä muiden kasviharrastajien seuraan oppiakseni jotain uutta kasveista, vaihtaakseni kasveja, tai vaikka saadakseni tietää, missä on myynnissä jotain jännää halvalla. Tämä kaikki on tietysti mielekästä, mutta ähh. Se ei minusta ehkä niinkään tue minua, vaan kasviharrastustani. En koe suomalaisen kasvi- ja puutarha-aiheista blogosfääriä, kasviaiheisia nettiyhteisöjä tai muita harrastajien kokoontumispaikkoja omikseni. Koen niissä aina olevani väärässä paikassa.

Tämä blogikirjoitus onkin pohdinta siitä, että miksi näin oikeastaan on.


Kaiken pitää olla niin pirun kaunista ja ihanaa

Tietynlaisen sanomattoman, esille nostettuna vimmaisesti kielletyn, epäsuorasti ylläpidetyn positiivisuuspakon löyhkä tuntuu leijailevan monessa kasviaiheisessa nettiyhteisössä, jonne olen löytänyt. Jos on todella huono päivä, niin voi kirota tuholaishyönteisiä tai tuhmaa kisumisua, joka on mennyt pudottamaan ruukkuja, mutta keskustelut vaikeista, monimutkaisista sekä etenkin kipeistä asioista ovat aina uhan alla: ne paree käydä hissukseen hymysuin vaikka väkisin tai muuten lannistajajoukko hyökkää. Voi voi! Voi ei! Miksi asioista pitää puhua näin negatiiviseen sävyyn? Emmekö me kaikki vaan voisi puhua ihanista kukkasista? Teen nyt ketjun siitä, miten täällä oli ennen niin kivaa, mutta nyt täällä on vain kaikkea ikävää ja haluan lähteä pois täältä!

Entä suomalainen puutarha- ja huonekasviblogosfääri? En pysty selaamaan puutarhablogilistauksia ilman, että etoo. Minulla ei ole mitään yksittäisiä blogeja vastaan – jokainen blogatkoon omalla tyylillään – mutta yleisesti ottaen tuntuu, että suomalainen blogosfääri on jumissa kammottavan steriilissä maalaisidyllikuplassa. Ihania kukkia, ihania pihoja, ihania taloja, ihania rusoposkisia lapsosia ihanissa vaatteissa, ihanaa ruokaa, ihanaa ihanaa. Kaikkea ympäröi terveellisyyden ja luonnollisuuden hempeä sädekehä ja huomio on enemmän elämäntavoissa ja sisustuksessa ja muussa somistuksessa, kuin kasveissa.

Tässä ei sinänsä olisi mitään vikaa, jos olisi enemmän jotain vastapainoksi. Itse asiassa yksi syy sille, miksi ylipäätänsä pistin tämän nimenomaisen blogini pystyyn, on se, että halusin kantaa oman korteni kekoon vastapainon kartuttamiseksi. En pidä itseäni mitenkään erityisen kyynisenä enkä koe olevani tai halua ollakaan mikään elämäm koulun käynyt kovis, mutta pidän karuista ja rujoista asioista. Kaiken lisäksi perusselviytymisstrategiani on hartaasti, avoimesti ja joskus karkean humoristisesti pohta synkkiä, kipeitä, noloja ja törkeitä asioita kunnes ne eivät enää tunnu niin pahoilta. Tämä nyt vain on se, mitä olen ollut niin kauan kuin muistan, enkä siksi tunne oloani kotoisaksi paikoissa, jotka ovat liian pehmeitä ja puhtoisia. Ahdistun niissä ja ahdistun seurassa, jossa minun joutuu jatkuvasti perustelemaan sitä, miksi olen niin ”negatiivinen”, kun oikeasti teen parhaani nauttiakseni maailmasta sellaisena kuin se on.


Raha, työ ja perhe

Minulla ei ole työpaikkaa. Minulla tällä menolla tuskin tulee olemaan ikiomaa omakotitaloa, saati sitten puutarhaa. Minulla on varaa melko vähään ja olen edelleen taloudellisesti riippuvainen vanhemmistani, joiden puutarhaa hoidan. Minulla ei ole puolisoa tai rusoposkisia lapsia eikä mitään aikomusta hankkia kumpiakaan näistä. On kohtuullisen vaivaannuttavaa liikkua piireissä, joissa vakio-olettamus tuntuu olevan, että olen hyvin toimeentuleva perheenäiti tai isä. Ei siinä muuta.


Vanhassa vara parempi

Kaikki oli ennen paremmin. Vanhan kansan keinot toimivat aina parhaiten ja sopivan vanhanaikaiset huonekasvit ovat kuuminta hottia. Ikäihmisiä pitää kunnioittaa silloinkin, kun he tekevät asioita, jotka eivät herätä kunnioitusta, ja heitä pitää suojella kritiikiltä ja kirosanoilta. Tällaisen mielikuvan saa helposti huonekasvi- ja puutarhapiireissä eikä sinäänsä mikään ihme – kasviharrastajien keskimääräinen ikä vaikuttaisi olevan korkeampi kuin monien muiden harrastajapiirien.

Minä taasen en ole muinaisuuspalvoja ja siinä missä vakioasetukseni on ikäihmisten kunnioittaminen, ikäihminen voi menettää kunnioitukseni siinä missä kuka tahansa muukin. Saatan venyttää tilanteesta riippuen sietokykyäni, mutta minä en kumarra ikäihmisille, jotka uhriutuvat, kyykyttävät nuorempiaan ja ovat avoimen suvaitsemattomia mulkvisteja. Ja hei, mikäpä valitettavan helposti saa tämänkaltaisia piirteitä ilmenemään päällisin puolin herttaisissa mummoissa ja papoissa? Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluminen. Voi pojat. Tähän liittyen:


Sukupuolittaminen

Huonekasvi- ja puutarhapiireissä murskaenemmistö on cis-naisia. Jos henkilön sukupuoli ei ole selkeä, vakio-oletus on se, että kyseessä on cis-nainen. Kasveja myös syystä tai toisesta joskus kutsutaan tytöiksi, pojiksi, neideiksi, herroiksi ja niin edelleen.

No, minä en ole cis-sukupuolinen ja elinikäisten sukupuoleen liittyvien ongelmien johdosta olen allergisoitunut seksismille, turhalle sukupuolittamiselle ja varsinkin sille, kun minut sukupuolitetaan väärin. Se yksinkertaiseti iskee arkaan paikkaan. Siksi olen vähän niin kuin puun ja kuoren välissä kun kohtaan harmillista käyttäytymistä, kuten vaikka seksististä vitsailua: toisaalta se ahdistaa enkä tahdo elää kaapissa, joten outtautuminen ja käytöksestä huomauttaminen tuntuisi järkevimmältä, mutta toisaalta huomauttaminen ja oman vähemmistöaseman esiintuominen on nopea ja helppo tapa saada osakseen tiuskimista sekä pahanilmanlinnun ja mielensäpahoittajan leima vaikka kuinka huomauttamisen tekisi kuinka hellävaraisesti. Kasviharrastukseni on osittain tapa paeta kaikkea masentavaa paskaa, joka tulee sukupuolivähemmistöön kuulumisen kylkiäisenä, joten … Päädyn sitten yleensä vain siihen, että kun sukupuolijutut kirpaisevat tarpeeksi monta kertaa tarpeeksi lyhyen ajan sisään kasvipiireissä, lähden vain taas litomaan joksikin ajaksi.


Tiedenihkeys

Minulla ei ole mitään muodollista tiedetaustaa, vain elinikäinen kiinnostus luonnontieteisiin. Olen myös skeptikko: luotan enemmän tieteelliseen todistusaineistoon kuin epätieteelliseen ja pyrin järjestelmällisesti arvioimaan todistusaineistoa, kun selvitän jonkin asian todenperäisyyttä. Siksi minua turhauttaa syvästi tieteellisesti hataralla tai olemattomalla pohjalla olevien uskomusten ja ideologioiden määrä ja niiden aggressiivinen puolustaminen kasviharrastajapiireissä – sitä tapahtuu paljon enemmän kuin luulisi. Kirjoittamaton sääntö näyttäisi olevan, että kaikesta pitää puhua kivasti, kepeästi ja mukavasti, kunnes joku kehtaa sanoa, että kuunvaiheilla ei todennäköisesti ole juuri mitään vaikutusta itämiseen tai juurtumiseen, että luomu ei ole ekologisesti kestävämpi vaihtoehto kuin ei-luomu, tai että tieteellinen konsensus ei tue väittämää, että glyfosaatti on kirjaimellisesti saatanasta.

Minua turhauttaa myös monien kasviharrastajien välinpitämättömyys, no … KASVEJA kohtaan. Tai siis sitä kohtaan, minkä lajinen kasvi on, mistä päin maailmaa se on alunperin tullut, millainen kehityshistoria ja lähisuku sillä on ja niin edespäin. Ei sille tietenkään voi mitään jos ei vain kiinnosta, eikä biologiasuuntautuneisuus tai minkään tietyn tietotason saavuttaminen pidä minusta olla edellytys kasviharrastukselle, mutta silti kyllä jokin sisälläni kuolee vähäsen joka kerta, kun joku sanoo ”Ei sillä niin väliä mikä kukan nimi on, kunhan se on nätti <3” tai ”Ruukku on ihan yhtä tärkeä kuin kasvi”.

Kaikista suurin syy kasveihin liittyvään epäsosiaalisuuteeni kuitenkin lienee se, että ...


Saniaiset eivät ole suosiossa

”Saniainen”, siis pelkkä ”saniainen”, usein lukee huonekasviharrastajien inhokkilistoilla, vaikka saniaislajeja on tuhansia. Saniaiset nähdään liian kranttuina ja ne ovat paratiisi-ihanuuksien rakastajille tylsiä, koska ne eivät kuki. Ne eivät ilmeisesti myy hyvin huonekasveina ja oletettavasti siksi niitä bongaa lähinnä nimettömistä viherkasvimixeistä, tehden tilanteen vaikeaksi heille, joilla orastava kiinnostus on. Puutarhassakin saniaiset vaikuttavat olevan lähinnä rekvisiittaa näytelmässä, jossa kukkivat kasvit ovat pääosassa, joten kotkansiivestä ja japaninhiirenportaasta eteenpäin voi olla vaikea päästä. Niissä vähissä kansainvälisissä saniaisryhmissä, joihin olen eksynyt esimerkiksi Facebookissa, tämä on muodostunut kompastuskiveksi – minulla on kovin vähän puhuttavaa henkilön kanssa, joka kasvattaa satoja erilaisia saniaisia trooppisessa puutarhassaan Thaimaassa, missä saniaiset saa leikiten kukoistamaan.

Kaikesta huolimatta saniaiset ja niiden lähisukulaiset ovat edelleen se pääasiallinen kiinnostustani ja siten harrastustani ylläpitävä kasviryhmä. Koska niitä kohtaan ei liikene paljoakaan kiinnostusta kasvipiireissä, kiinnostukseni kasviyhteisöjä kohtaan on ailahteleva ja usein osallistumispuuskani loppuvat yksinkertaisesti kyllästymiseen. Olenkin harkinnut edes oman saniaiskeskustelualueen tai ryhmän perustamista jonnekin – suomenkielisiä sellaisia kun ei näyttäisi olevan tai ainakaan en ole löytänyt niitä – mutten usko, että pystyn sitoutumaan sellaisen moderointiin kovinkaan pitkäksi aikaa. Joten ... Se siitä.

No, ainakin te olette aina pitämässä minulle seuraa, X ja Y. Paitsi jos en onnistukaan pitämään teitä hengissä. Hmm.

8 kommenttia:

  1. Hyviä havaintoja! Moni näistä asioista ärsyttää minuakin, mutta kun en enää nykyään muutenkaan mitenkään aktiivisesti etsi vertaisyhteisöjä netistä tai oikein muualtakaan, ärsyyntymkseni ei ole kovinkaan vakavaa, ainoastaan ajoittaista. Seuraan joitakin puutarhablogeja, mutta kaikkoan helposti paikalta, jos sävy ei olekaan minulle mieleen.

    Ennenvanhaisten aikojen ihannointi näyttää olevan näissä piireissä (kuten myös monissa muissakin) aika trendikästä nykyään. Tieteeseen suhtaudutaan nihkeästi, vanhan kansan uskomuksia pidetään faktoina ja vuosisadan takaiset sukupuolinormitkin tuntuvat tulevan helposti pakan mukana. Minäkin ihailen menneiden aikojen juttuja, harrastan kansanperinnettä ja niin edelleen, mutta olen myös biologi, maailmankuvani pohjautuu tieteeseen, enkä pidä uskomuksia minään muuna kuin uskomuksina. Ne viehättävät minua, mutta en pohjaa tekemisiäni ja mielipiteitäni niihin.

    Blogisi on lukemistani kasviharrastusblogeista ehdottomasti paras, ei ainoastaan laadukkaiden kirjoitusten ja kuvitusten vuoksi, vaan myös mahtavan asenteesi ansiosta. Rakastan kyynisyyttä ja ironiaa ja sen semmoista silloin, kun se vaikuttaa pohjimmiltaan humoristiselta, eikä ole pahantahtoista. Tykkään myös rehellisyydestä. Blogit (etenkin lifestyle-sellaiset), joissa kaikki on aina sievää ja iloista, ovat mukavia hetkittäin, mutta pidemmän päälle kuitenkin tosi tympäiseviä. Ne ovat liian kapea-alaisia minun makuuni. Haluan lukea elämänmakuisia juttuja. Jos kaipaisin vain informaatiota ja kauniita kuvia joistain aihepiireistä, tilaisin ehkä lehtiä niiden tiimoilta. Blogit ovat kiinnostavia muista syistä.

    Ymmärrän toki sen, jos joku pitää blogia, jonka tarkoituskin on katsella elämää tai jotain rajatumpaa aihetta tietystä kuvakulmasta, mutta ärsyttävää onkin juuri se, kun esitetään, ettei olla tekopirteitä sievistelijöitä, vaan muka pohdiskellaan asioita aina fiiliksen mukaan ja kirjoitetaan myös kurjista jutuista, muttei sitten kuitenkaan koskaan tarjoilla mitään muuta kuin juuri sitä tekopirteää sievistelyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Voi taivas, miten pitkä kommentti tuli!)

      Poista
    2. Kommentteja on ne pitkätkin! Ja tosiaan, tuntuu ettei taikausko ole lähtemässä yhtään minnekään, ikinä. Juuri tänään (tänään!) minulla oli "Nyt vittu oikeesti" -hetki kun reissun päältä kotiin rantaduttuani ensimmäinen näkemäni viestiketju yhdessä Facebookin kasviryhmässä oli kuunkierrosta ja yhdessä alaketjussa oli tämä helmi, joka kiteytti koko keskustelun: "mun ei tartte lukea kun tiedän kuun vaikuttavan kaikkeen". Suora siteeraus! Mun tekee mieli hakata päätä seinään.

      Poista
    3. Voi ei! :D En ole muuten selvittänyt ikinä, miten paljon kuun kierron vaikutuksia esim. kasveihin on tutkittu? Onko se kaikki todistetusti pelkkää kansanuskomusta, vai onko joissain väitteissä perää? Itsekin olen lapsuudessani oppinut, että kuun vaihe pitää huomioida, kun tekee saunavihtoja talveksi varastoon, mutta en ole ikinä vaivautunut selvittämään, onko se vain uskomus vai perustuuko se todellisuuteen. :D

      Poista
    4. Käsittääkseni mitään huomattavaa korrelaatiota kuunvaiheiden ja kasvien satoisuuden/juurtumisen/itämisen kanssa ei ole löydetty muissa kuin kuuviljelijöiden omissa kehnosti toteutetuissa kokeissa, joiden tuloksia ei ole toistettu tai joiden tulokset voi selittää muulla kuin kuunvaiheilla ja sille, miksi kuunvaiheet ylipäätänsä vaikuttaisivat niin huomattavasti kasveihin, että kannattaisi tehdä mitään niitä seuraten, ei ole edes esitetty kovinkaan uskottavaa mekanismia.

      Poista
    5. Okei. Voisin jossain vaiheessa jopa vaivautua hakemaan artikkeleja aiheesta ja lukemaan vähän itsekin, jotta tiedän, mitä tarkalleen ottaen tiedetään. :D

      Poista
  2. Mitäs sitä enempää pähkäilemään. Perustakaa Myytinmurtajat -ryhmä asiaa tutkimaan. Samalla voitte kirjailla ylös, miten kuun asento vaikuttaa kasviharrastajiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe, tahtoisin kyllä tehdä kotikutoisia, epätieteellisiä, mutta kenties suuntaa-antavia kokeiluja erilaisista jutuista, mutta minulla ei ole tilaa, välineitä, eikä energiaa tehdä suurinta osaa niistä sellaisella otoskoolla kuin haluaisin! : P

      Poista